perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kolmen kokon maalaisjuhannus

Juhannusruusu kukki aikataulussa.

Pitäisi saada jotenkin hinkattua mustavalkoisten tennareiden valkoisista osioista pois ruohotahrat, jotka niihin juhannuksena ilmestyivät, ja siitä tuli mieleen, että eipä ole tullut juhannuksestakaan mitään kirjoiteltua. Olipahan meinaan vähän erilainen jussi tänä vuonna! Oikein kunnon maalaisjuhannus, josta ei kokkoja, heinäpeltoja, kossua, olutta ja haitarinsoittoa puuttunut!

Ajeltiin siis aattona maapaikallemme juhannuksen viettoon, koska teki mieli päästä juhannuksena saunomaan eikä omaa kotisaunaamme pysty kesken olevan remontin takia vielä käyttämään. Ennen saunan lämmitystä miehelle tuli mieleen, että tuossapa olisi läjä polttoa kaipaavaa puutavaraa, joka saattaisi kelvata naapurin pellolla näkyvään kokkoon, kysäistäänpä naapurilta josko kelpaavat. Kelpasivathan ne ja niin mies nosteli läjän kärryyn ja kiskoi kuorman traktorilla naapurin pellolle (käynnisteltyään traktorin ensin ruuvimeisselillä niiden ainoiden avaimien ollessa jälleen kateissa...) samaan aikaan kun mä jäin valmistelemaan naudanpaistia rommikolamarinadissa marinoitavaksi. Siellä naapuri olikin jo pellollaan miestä kossupullo kädessä vastassa ja kutsui kuudeksi heille lipunnostoon ja kymmeneksi kokon polttoa seuraamaan. Meillä oli omat saunomis- ja ruokasuunnitelmat alkuillalle, mutta kokolle luvattiin illalla saapua.

Saunottiin, vihdottiin, grillailtiin ja nautittiin rommikolamarinoidut naudanpaistivartaat kera ihan mainion mojokastikkeen, avokadosalaatin ja punaviinin. Ruoka oli maistuvaa, joskin ensi kerralla teen vähän tykimpänä tuon marinadin, lisään siihen myös suolaa ja marinoin lihoja pidempään, vähintään yön yli.


Kokolle ehdittiin vasta puoli yhdeksitoista, puolta tuntia myöhässä, ja mietittiin, että joko siellä on meno loppumassa, mutta kyllä se oli vasta alkamassa! Savu haisi, haitari soi, tuttujen ja puolituttujen kanssa vaihdettiin kuulumisia ja oluttölkit napsahtelivat auki. Kokko tuntui ottavan kuitenkin vähän huonosti tulta alleen, paloi bensalla läträämisestä huolimatta kituen. Vaikka ilta oli kaunis ja aurinkoinen, niin auringon laskiessa alkoi vilu jo tosissaan hiipimään puseroon, eikä se kituva kokkokaan oikein lämmittänyt. Vaan eipä hätiä mitiä, totesi naapurin isäntä: hypätkääs tuon traktorin perään kiinnitetyn liikkuvan kesäterassin kyytiin, niin hurautetaan kokko kakkosen äärelle lämmittelemään! Se siellä odotti toisella, isännän pojan tulevalla kotipellolla yleisöään ja polttamistaan. Ja taas läträttiin bensalla ja oluella ja juttu luisti ja kossupullo kiersi ja haitari soi - vaan ei sekään penteleen rovio ottanut roihahtaakseen... Usva hiipi pellon laidalla jo kohti meidän kesäterassiamme ja meluisaa, vilusta tärisevää joukkoamme. Sitten yksi naapurin isännistä, korvalapullista karvareuhkaansa syvemmälle päähänsä vetäen totesi, että eikös lähdetä vielä heille, hänellä on omalla pihallaan kokko ja hän näyttää että miten tämä kokon sytytys oikein kunnolla hoidetaan. Ja niin nytkähti karavaani jälleen liikkeelle, tällä kertaa epävireisten virsien tahtiin, hanuristinkin paras vire alkoi olla tuossa vaiheessa jo hakusessa. Eikä puhunut karvalakki-isäntä potaskaa, se kokko meinaan roihahti ja johan alkoi lämmetä! Siinä sitten fiilistelimme, kippistelimme, nautimme valoisasta kesäyöstä ja paransimme aikamme maailmaa, kunnes oli aika hypätä jälleen liikkuvan kesäterassin kyytiin ja palata takaisin alkuperäiselle kokoontumispaikalle ja lompsia aamuöisten peltojen kautta kotiin. 


Että semmoinen kolmen kokon maalaisjuhannus! Oli hauska kokemus. Vaan ovat nuo maalaiset kovakuntoista porukkaa, kyllä oli tämä akka tuon kiertueen jälkeen väsynyt ja seuraava päivä meni ihan nukkuessa. Onneksi satoikin koko päivän vettä, niin ei edes juuri harmittanut. Mulla olisi illasta muutama hauska kuva ja videopätkä olemassa, mutta jätetäänpä ne nyt tässä julkaisematta, kun ei ole kokonpolttokavereilta lupia heidän kuviensa käyttämiseen kysytty. 

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kimmo Kaivannon näyttelyssä

Oli viime viikolla asiaa Tampereelle ja pitihän reissuun Museokortin vingutustakin yhdistää, kun tuota mainiota korttia on tullut viimeisen puolen vuoden aikana käytettyä ihan harmillisen vähän. Mitään tiettyä must see -näyttelyä ei ollut valmiiksi mielessä, mutta lyhyen netin pläräämisen jälkeen päädyimme miehen kanssa valitsemaan kohteeksemme Sara Hildenin museon ja Kimmo Kaivannon näyttelyn siellä. Olin jo aiemmin nähnyt kuvia joistain Kaivannon töistä näyttelyssä vierailleen Facebook-kaverini seinällä ja kiinnostukseni oli herännyt.

Jaa kuka Kimmo Kaivanto? Pakko myöntää, että nimi tai Kaivannon työt eivät olleet mulle ennalta tuttuja, vaikka näin jälkikäteen aihetta tutkailtuani tajusin kyllä törmänneeni Kaivannon töihin jo aiemminkin esimerkiksi Helsingin rautatieasemalla ja Tampere-talon aulassa. Sara Hildenin museon sivuilla Kaivantoa kuvaillaan seuraavasti:

"Taidemaalari, kuvanveistäjä, piirtäjä ja graafikko Kimmo Kaivanto (Tampere 1932 – Helsinki 2012) tunnetaan luontoaiheisista ja yhteiskunnallisesti kantaaottavista teoksista sekä ultramariinin sinisestä väristä, "Kaivannon sinisestä". Kaivanto opiskeli Taide-teollisessa oppilaitoksessa 1953–54. Taiteellisen työnsä rinnalla hän teki myös julisteita, lavastuksia ja kuvituksia. Kaivannon teokset liittyvät modernin taiteen jatkumoon. Värin, viivan ja viivastojen ohella teoksissa korostuvat muoto, tila ja sommittelu."

Sara Hildenin museon Kaivanto-näyttely koostui 128 työstä vuosien 1961-1992 väliltä ja mukana oli niin maalauksia, veistoksia, piirustuksia kuin grafiikanvedoksiakin. Varhaiset työt olivat abstrakteja, kun taas 1970-luvulla ne muuttuivat esittävämmiksi ja kantaaottavammiksi. 1980-luvun jälkeen seurasi sitten ekspressiivisempi ja henkilökohtaisempi vaihe.

Näyttelyä kiertäessämme sivuutimme 60-luvun työt aika nopeasti, abstraktit viivastruktuurityöt eivät ihan puhutelleet, samoin Kaivannon myöhäisvaiheen työt jättivät vähän kylmiksi. Mutta nuo 1960-luvun lopun ja 1970-luvun työt, niistä tykkäsimme! Emmekä varmaankaan ole ainoita näyttelyvieraita, joille joitain maalauksista katsellessa tuli aika vahva montypythonmainen fiilis? Selkeästi saman aikakauden töitä, vaikka Kaivanto kertoikin videolta saaneensa vaikutteita mm. Kafkalta.

Alla kännykkäräpsyjä näyttelyn kovimmin kolahtaneista töistä:
 

 
 
 
 
 

Kaivannon näyttely on esillä Sara Hildenin museossa Tampereen Särkänniemessä 3.9.2017 saakka, menkää ihmeessä käymään! 

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Retki Aulangonjärven ympäri

Olen monet kerrat kavunnut Aulangon näkötornin huipulle ja ihaillut alhaalla aukeavaa järvimaisemaa, mutta eipä ole tullut mieleen lähteä järveen ja sen rantoihin sen tarkemmin tutustumaan. Viime talvena törmäsin sitten netissä - olisikohan ollut jossain blogissa - postaukseen, jossa kerrottiin mukavasta pikku päiväretkestä Aulangonjärven ympäri, ja pistin vinkin mieleen tulevaa kesää odottamaan. Viime viikon torstaina sää ja olotila vaikutti otolliselta retkeä ajatellen, joten pakkasin kameran, vesipullon, välipalaa ja kahvitermarin laukkuun ja polkaisin pyörällä Aulangon ulkoilumajalle, jonka pihalta opastettu kierros lähtee.

Mittaa kierrokselle kertyy noin kuusi kilometriä ja reitti on pääosin helppokulkuinen ja maastoltaan tasainen - vain yksi isompi nousu, tai lasku, kiertosuunnasta riippuen, osuu matkan varrelle. Tällainen rapakuntoinen vaeltajakin jaksoi kierroksen siis hyvin tehdä, varsinkin kun köpötteli hissuksiin ja pysähteli yhtenään tarkastelemaan maisemia ja kaikkia luonnon ihanuuksia kameran linssin läpi. Kuulemma tämän reitin kiertää helposti puolessatoista, kahdessa tunnissa, jos liikkuu reipasta tahtia, mutta itse viihdyin järvenrantamaisemissa useampia tunteja.

Reitti oli merkitty keltaisin puihin ja viittoihin maalatuin merkein ja ajoittain jouduin kyllä risteyskohdissa arpomaan, mihin suuntaan seuraavaksi lähteä, mutta järven ympäri suuntautuva lenkki kun oli kyseessä, niin ei ollut hirveän vaikeaa päätellä, mikä polku valita. Toivoisi silti, että opasteet olisivat niin selkeät ja yksiselitteiset, että matkan päällä oikeaa reittiä ei tarvitsisi arvuutella.

Valokuvaamisen kanssa ei mennyt tällä kertaa ihan putkeen: huomasin noin puolessavälissä matkaa, että linssin tärinänvaimennin on jäänyt viimeisimmän jalustalta kuvaamisen (josta taitaa olla jo pieni ikuisuus...) jäljiltä off-asentoon, joten enemmän tai vähemmän tärähtäneitä kuvia tuli otettua keskimääräistä enemmän, ja viime kesänä hommaamani polarisaatiosuotimen olemassaolokin muistui mieleen vasta reissun loppupuoliskolla. Vaan ei se mitään, mulla oli mukavaa ja ehkäpä ensi kerralla muistan ennen kuvaamaan lähtemistäni tarkistaa kameran asetuksetkin! Tarkoitus olisi jossain vaiheessa lähteä tuonne uudelleen kuvailemaan ihan kunnolla, paremmilla voimilla ja jalustan kanssa. Tässä kuitenkin jokunen räpsy tämänkertaiselta kierrokselta: 

Ihana vihreys ja puiden oksien ja lehtien väleistä siivilöityvä valo.

Kurjenpolvi kukkii. Myös kielot olivat upeasti kukassa ja bongasinpa vielä muutaman viimeisen valkovuokonkin.

Rantamaisemaa.

Vanhat portaat vievät järven rantaan. Viimeisellä portaalla oli mukavaa istuskella ja hörppiä termarikahvit.

Näkymää portaiden alkupäästä.

Järvikierroksen alkuosa taivalletaan tällaisia leveitä, helppokulkuisia kävelyteitä pitkin.

Puita ja saniaisia - kantarellimaastoja?

Pitkospuut vievät rantaan...

...venerantaan.

Kelpaa täällä soudella ja kalastella.

Rentukoita.

Uimarannalla oli iloa ja elämää.

Seuraa keltaisia merkkejä.

Taas sukellettiin rannan tuntumaan, järvinäkymää pitkospuilta.

Se on kesä ny.

Ensi kerralla uikkarit mukaan. Kirkasvetinen järvi houkuttaa uimaan.

Rantabaanaa.

Lisää pitkospuita. Aika rauhassa sai näinkin kauniina päivänä kävellä, vastaantulijoita ei ollut monta.

Oi mikä ihana ilta.

Siinä oli hyvä istahtaa nauttimaan maisemista ja tankkaamaan.

Elämän kiertokulkua.

Pönöttäjä.

Pitkospuiden päässä, grillauspaikan (joka ilmoittelee itsestään kuvassa savunverhona) kohdalla otettiin tiukka käännös oikeaan ja reisi- ja pakaralihakset joutuivat kiipeämishommiin.

Puolet rinteestä noustu, Kärmeskalliota kohti reidet krampissa - paitsi että sitä kalliota ei sitten koskaan tullut vastaan! Olisi vissin pitänyt kääntyä nousun jälkeen vasemman sijaan oikealle? No ehkä ensi kerralla sitten.

Nousun ja metsäpätkän jälkeen päästiin nauttimaan hiekkatiestä ja vehreästä peltomaisemasta.

Tässä kohtaa alkoi meikäläisen koneesta jo bensa loppumaan. Vielä piti kuitenkin taivaltaa pieni matka metsässä ennen kuin päästiin perille Aulangon ulkoilumajalle. 

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Avoimet Kylät -tapahtumassa

 
Vietettiin siipan kanssa oikein leppoisa ja hauska lauantaipäivä wanhalla autolla pitkin läheistä maaseutua kurvaillen. Facebookista bongaamani Avoimet kylät -tapahtuma toimi kimmokkeena lähteä tutustumaan paremmin läheisiin maaseutukyliin ja kirppishullu mobilistimiehenikin innostui aiheesta, kun reissuun saatiin yhdistettyä museoauton ulkoiluttaminen ja pihakirppiksillä käyminen. 

Nyt kun tuota tapahtumaa jälkeenpäin hieman googlailin, niin huomasin, että kyseessä on itse asiassa valtakunnallinen ja vuosittain toistuva tapahtuma, joka tänä vuonna, juhlittaessa Suomen 100-vuotispäivää, vain toteutettiin vähän isommassa mittakaavassa, eli se ei ollutkaan vain Kanta-Hämeen kylien oma tapahtuma, kuten ensin luulin. Ihan mahtava idea tällainen tapahtuma ja toivottavasti se sai ihmisiä liikkeelle sankoin joukoin ympäri maata tutustumaan omien lähikylien elämään. Ainakin Kanta-Hämeessä porukkaa tuntui olevan liikkeellä ihan mukavasti.

Jokaisella kylällä oli tarjolla omanlaistansa ohjelmaa ja Kanta-Hämeestäkin mukaan tapahtumaan oli ilmoittautunut kokonaista 36 kylää, joten siinäpä oli varaa valita, mihin päin auton nokan suuntaa. Koska pääsimme liikkeelle vasta puolen päivän jälkeen ja koska pihakirppistely kiinnosti, niin otimme määränpääksi Tuuloksen, jonne oli sopiva ajomatka ja jossa kirppikset näytti olevan päivän teema. Mikäpä oli aurinkoisena päivänä ajellessa ja vehreistä maalaismaisemista nauttiessa ja erityisen hauskaa oli päästä luvan kanssa ja pihakirppistelyn verukkeella tutustumaan samalla kaikkiin niihin valloittaviin vanhoihin pihapiireihin, joissa monet kirppiksistä pidettiin. Vähän meinasi taas rakkauteni wanhoja puutaloja ja viime vuosisadan alun pihapiirejä ja puutarhoita kohtaan roihahtaa liekkeihin, niin ihania koteja ihmisiltä tuolla löytyi. Ja hitsi miten mukavia ihmisiä täällä Hämeessä asuu! Liekö sitten sillä ollut osuutta asiaan, että olimme liikkeellä tuolla sympaattisella, vanhalla 30-luvun Fordillamme, mikä kertoi kiinnostuksestamme kaikkea vanhaa kohtaan, mutta löysimme itsemme pian meille ihan vieraiden ihmisten kodeista ihmettelemästä heidän rakennusprojektejaan ja kotejaan. Kirppistelyn ja sosiaaliseeraamisen lomassa poikettiin Tuulosen Kotipizzasta välillä gluteenittomat pizzat, jotka nautittiin aurinkoisen Pannujärven uimarannan laiturilla.

Kirppiksiltä ei tällä kertaa tehty mitään kuolemattomia löytöjä, jotain pientä kivaa kodin tavaraa ja remppatarviketta ja käyttövaatetta kuitenkin tarttui mukaan. Ja arviolta ehkä noin 30-luvulta peräisin oleva paloauton penkki. Kai jokaisella on hyvä olla yksi vanha paloauton penkki kotona?! 

Olipas niin hauska lauantai, että meinaan pitää silmäni vastaisen tapahtuman varalta auki myös ensi vuonna! 

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Toukokuu


Niin vaan niistäkin toukokuun haasteista selvittiin ja nyt on aika voittajaolo! Onpahan ollut sellainen lopputalvi ja kevät, että näin kesän korvalla ei voi muuta kuin onnitella itseään siitä, että on onnistunut kahlaamaan näinkin ehjänä läpi tuon ajanjakson. Nyt on hetki aikaa huoahtaa ja koota itseään ja ajatuksiaan sekä keskittyä pelkän selviämisen sijaan vähän myös elämiseen. Sitä ennen kuitenkin vielä vilkaisu taakse jääneeseen toukokuuhun ja isoimpiin sen aikana saavutettuihin etappeihin:

  • Jaksoin käydä (joskin kevennetyllä ohjelmalla) läpi ammatillisen kuntoutusselvityksen jatkovaiheen ja uskaltauduin tekemään päätöksen työkokeiluun lähtemisestä syksyllä, mikäli terveystilanne sen silloin sallii ja mikäli mielekäs työkokeilupaikka löytyy. 
  • Laboratoriokoerumba huipentui lääkärireissuun, jota pelkäsin etukäteen aika paljon, mutta joka meni hyvin ja poiki ihmeekseni jopa lääkekokeilun, johon olen toivonut pääseväni viime kesästä lähtien. Nyt vaan toivon niiiin kovasti, että tämä uusi lääke tulee antamaan mulle lisää virtaa elämään! 
  • Sain yhden uuden diagnoosin, mikä tarkoittaa lisää lääkärireissuja sekä todennäköisesti yhtä uutta lääkitystä lähitulevaisuudessa. Lääkitys ennaltaehkäisee oireita, joista ensimmäinen voi olla äkkikuolema. How nice is that? Pari päivää meni aika syvässä veetutuksessa velloessa, mutta sen jälkeen en jaksanut enää murehtia. Totesin, että mulla taitaa olla aika hyvä resilienssi.  
  • Saimme miehen kanssa toukotyöt eli istutushommat tehtyä eikä homma lähtenyt tänä vuonna edes lapasesta, vaan kasvimaat pysyivät ihan maltillisen kokoisina.
  • Sain suoritettua loppuun Fotojoogaa mielelle -kurssin, josta tarkemmin edellisessä postauksessani. 
Hyvä mä!

Nyt on aika ryhtyä tekemään kesäsuunnitelmia ja panostamaan niihin elämän osa-alueisiin, joita olen alkuvuoden aikana muiden kiireiden takia joutunut laiminlyömään - ihmissuhteisiin, sosiaaliseen elämään, hauskanpitoon, liikunnan harrastamiseen ja rentoutumiseen. Sairastaminen ja kaikki siihen liittyvä on sellaista oman navan ympärillä pyörimistä, että elämän avaaminen sosiaalisempaan suuntaan tulee nyt todellakin tarpeeseen. Tervetuloa kesä ja loma!