torstai 27. huhtikuuta 2017

Helppoa ja vähähiilarista kokkailua spiraalileikkurilla


Tästä ei kokkailu paljoa helpommaksi muutu: vuollaan kasvikset nauhoiksi spiraalileikkurilla, käytetään nauhat nopeasti pannulla öljyssä, maustetaan kuten halutaan ja nakellaan lopuksi sekaan jotain proteiinipitoista (kanaa, kalaa, lihaa, katkarapuja, vuohenjuustoa, siemeniä, pähkinöitä, nyhtökauraa - mitä mieli sillä kertaa halajaa). Valmista tulee hetkessä ja pienellä vaivalla ja variaatioiden mahdollisuus on laaja.

Spiraalileikkureita on olemassa monenlaisia ja -hintaisia. Oman leikkurini, GastroMax-merkkisen, ostin Prismasta ruokakauppareissulla ajatuksella "kokeillaan nyt tätäkin, kun ei tää paljon maksakaan" muistaakseni hintaan 6.90, ja mietin, että mahtaako tällainen vaatimaton härpäke kunnolla toimiakaan, mutta niin vaan olen veistellyt monet kesäkurpitsat ja porkkanat sillä "spagetiksi" oikein sujuvasti. Laite toimii kuten kynänteroitin ja käytön jälkeen sen voi lykätä tiskikoneeseen.



Perimmäinen syyni spiraalileikkurin hommaamiselle oli halu vähentää höttöhiilareiden osuutta ruokavaliossani ja kasvis"spageteilla" on helppoa korvata pastat, riisit ja perunat. Koska leikkuri on niin nopea ja näppärä käyttää, niin sillä tulee nykyään työstettyä kasviksia muihinkin ruokiin - tarvittaessa pätkin nauhoja sitten vaan lyhyemmiksi suikaleiksi, jos ruoan luonne sitä vaatii. Veitsitekniikkani on sen verran kömpelöä ja hidasta, että säästän tässä paljon aikaa, vaivaa ja energiaa. 


Spiraalileikkuri on loistokeksintö. Laiska ja väsynyt kotikokki kiittää ja suosittelee!

perjantai 7. huhtikuuta 2017

April Love 2017 / Day 5: favourite quote


Tällä hetkellä, nyt kun itselläni on "uuden nahkan" luominen kesken, mun lempparisitaattini taitaa olla tämä.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Neljännesvuosikatsaus

Aika juhlistaa alkuvuoden saavutuksia! (Oikeasti juhlistin tällä kakulla kylläkin aiemmin tänä vuonna jälleen yhden eletyn vuoden kertymistä plakkariin.)

Se on sitten ensimmäinen neljännes tätä vuotta jo takana. Aika kuluu hurjan nopeasti! Summailin ekan kolmen kuukauden aikaisia haasteitani ja "saavutuksiani" Yoga Journalini sivuilla ja teki mieli kirjoittaa aiheesta myös tänne. Jotenkin asioista ja havainnoista tulee konkreettisempia, kun niitä pyörittelee sanojen tasolla.

Mitä itselleni asettamiani päämääriä olen saavuttanut viimeisen kolmen kuukauden aikana? 
  • Olen paiskinut tosissani töitä terveyteni eteen. Olen käynyt selkäydinnestenäytteenotossa, hoitoneuvottelussa (johon valmistauduin pitkään ja hartaasti lukemalla yhden jos toisenkin lääketieteellisen artikkelin ja jonkun kirjankin) ja yksityisellä hakemassa toisen mielipiteen sekä vetänyt tästä kaikesta omat johtopäätökseni ja hommannut hoitokokeilun, jota nyt aloittelen. 
  • Kirjoittamisesta on tullut mulle jälleen lähes jokapäiväinen harrastus. Kirjoitan yleensä ainakin aamusivut, jos en muuta. Aamusivujen kirjoittaminen on alentanut kynnystä kirjoittaa ja auttanut jäsentämään tunteita ja ajatuksia. 
  • Olen aktivoitunut myös valokuvausharrastukseni suhteen ja hommannut "uuden" (käytetyn) kamerarungon vanhan, taakse tarkentaneen tilalle. Uuden, toimivan lenkkikaverin hommaaminen on jo nyt lisännyt tuntuvasti intoani lähteä ulkoilemaan. En malta odottaa, että kelit tästä paranevat ja pääsen tosissani fotailemaan!
  • Olen ollut isona apuna vanhemmilleni heidän taistellessaan terveysongelmiinsa tutkimuksia ja hoitoja. (Mutta miksi, oi miksi näistä joutuu aina ja joka paikassa taistelemaan?)
  • Olen oppinut ajattelemaan kesken hoitojen ja toipumisen määrättyä ammatillista kuntoutusselvitystä potentiaalisesti positiivisena mahdollisuutena, joka voi parhaimmillaan poikia elämääni monia hyviä asioita.

Mihin asioihin toivoisin parannusta? 
Olen ollut tosi ahkera, mitä tulee terveyden edistämiseen teorian tasolla (ts. olen lukenut lääketieteellisiä artikkeleja ja perehtynyt asioihin teoriassa), mutta käytännön toteutus on ajoittain ontunut aika lailla. Olen siis pistänyt valtaosan energiastani lukuhommiin enkä näin ollen ole jaksanut huolehtia riittävän hyvin syömisistäni, liikunnasta, stressin hallinnasta tai nukkumisesta. Syön liikaa tyhjiä hiilareita, nukun miten sattuu ja vuoden alussa hyvin käyntiin lähtenyt jooga- ja meditaatioharrastus on kuivunut kokoon. En edes muista, milloin olisin viimeksi joogannut! Kävelylenkkien määrä sentään on lisääntynyt uuden kameran hankkimisen myötä. Nyt on aika ryhtyä priorisoimaan käytännön toimintaa ja fiksata elämäntavat kuntoon. Se on sitäkin tärkeämpää nyt, kun mulla ovat uudet hoidotkin juuri käynnistyneet - haluan ottaa niistä täyden hyödyn irti eli tukea paranemista oikeanlaisilla elämäntavoilla.

Tärkeimmät projektit ja päämäärät ajatellen seuraavaa kolmea kuukautta:
  • Vedän huolella ja kunnialla läpi tämän nyt alkaneen hoitojaksoni, jota tuen panostamalla terveellisiin elämäntapoihin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin: höttöhiilarien karsiminen ruokavaliosta, unen laatuun panostaminen, liikunnan ja ulkoilun lisääminen (kävely, pyöräily, jooga), rentoutuminen ja stressinhallinta (kirjoittaminen, valokuvaaminen, meditoiminen). Vähemmän teorioita terveydestä ja enemmän käytännön tekoja.  Kesäkuun loppuun mennessä aion olla todella paljon paremmassa kunnossa!
  • Menen kuntoutusselvitykseen avoimin ja positiivisin mielin ja sillä asenteella, että kuntoutuslaitoksessa on töissä ihmisiä, jotka haluavat aidosti auttaa mua löytämään itselleni sellaisia tapoja opiskella ja tehdä työtä, jotka ovat sairauteni asettamissa rajoissa mulle mahdollisia ja mielekkäitä. Toivon, että selviän kuntoutusselvityksestä läpi ehjin nahoin ja että selvityksen tekijät katsovat kuntouttamiseni mielekkääksi ja mahdolliseksi. Jos näin on, niin kesäkuun loppuun mennessä mulla on olemassa idea ja suunnitelma sen suhteen, mitä ryhtyä tekemään isona. (Toivon todella, että mut katsotaan huonosta kunnostani huolimatta kuntoutuskykyiseksi, koska eläkkeelle en pääse ja mitäs kuntoutettavaksi liian huonokuntoisille, liian nuorille ihmisille tapahtuukaan... hello työttömyyskortisto ja työkyvyttömän pitkäaikaistyöttömän titteli, sieltä onkin sitten hitusen verran hankalampaa päästä kiinni työ- tai opiskeluelämään, varsinkaan kun ei tässä nuorrukaan.) 
Sitten vaan hommiin! 

April Love 2017 / Day 4: noon


Kuppi kahvia ja kadoksissa olevan neuleinspiraation etsintää.

April Love 2017 / Day 3: wooden


Miehen mummilan ullakon aarteita tämä wanha puinen laatikko.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

April Love 2017 / Day 2: favourite view

April Love 2017 / Day 1: blue

April Love 2017


Fanitan Susannah Conwayta: olen hänen kuukausikirjeensä tilaaja eikä vuosi vaihdu kunnolla ilman hänen Unraveling-työvihkonsa täyttämistä. Myös kuvaushaasteet, joita hän vetää useamman kerran vuodessa, ovat tulleet viime vuoden aikana mulle tutuiksi. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun osallistun huhtikuiseen April Love -haasteeseen. Ideana on ottaa kuva päivässä ja kunkin päivän kuvausaihe löytyy yllä olevasta listasta. Tämä haaste tuli mulle kuin tilauksesta, sillä haluaisin elvyttää kuvausharrastustani ja olen kaipaillut mielessäni jotain projektia, joka saisi mut tarttumaan kameraan säännöllisesti ja mielellään vaikka ihan joka päivä. Ajatuksena on kuvata pääasiassa järjestelmäkameralla, mutta jos se ei jonain päivänä jostain syystä ole mahdollista, niin kännykällä kuvaaminenkin on ok. Jos se kännykkäkuvan ottokaan ei jonain päivänä onnistu, niin sekin on ok (tiedän, että huhtikuussa tulee olemaan päiviä, joina en ehkä jaksa lainkaan kuvata). Muiden haasteeseen osallistuvien ihmisten kuvia voi bongailla ainakin Instagramista hashtagilla #aprillove2017 ja kuvia jaetaan myös Facebookin April Love 2017 -ryhmässä.  

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Sairastamisesta ja itsetunnosta


Tein muutama päivä sitten aika mielenkiintoisen havainnon: itsetuntoni on nyt sairastamisen myötä parempi kuin ennen sairastumistani. Monesti kai asia menee juuri päin vastoin, usein pitkäaikainen sairastaminen murentaa itsetuntoa. Jäin miettimään, mistä tässä voisi olla kyse.

Olin ennen sairastumistani ihminen, jonka toimintaa määritti vahvasti perfektionismi ja hallinnan tarve. Olin kunnianhimoinen ja vaadin itseltäni paljon. Opiskelin jossain vaiheessa hurjaa tahtia kahmien itselleni sivuaineopintoja yli oman tarpeen - kaikki kiinnosti enkä osannut päättää, mihin haluaisin keskittyä. Haaveilin tutkijan urasta. Samalla olin ujo, arka ja tietyllä tapaa herkkä ja kirjojen maailmaan uppoutuminen oli mulle hyväksyttävä keino paeta pelottavia sosiaalisia tilanteita. Luin mieluummin tenttiin kuin menin johonkin ainejärjestön pippaloihin, vaikka samalla kaipasin sosiaalista elämää ja yhteisöön kuulumisen tunnetta. Olin yksinäinen susi, joka hommaili omia juttujaan ja pyrki lunastamaan itselleen itsekunnioitusta hyvillä opintosuorituksilla. Eli sitku-elämää: sit ku mä saan kirjoitettua täydellisen gradun ja valmistun, elämä alkaa. Olin kiinnostunut ruumiillisuudesta tutkimusaiheena, mutta elin itse elämää, jossa tavallaan pyrin unohtamaan ja ylittämään oman ruumiillisuuteni. Oma kroppani oli mulle vain väline saavuttaa asioita ja rääkkäsin sitä säälittä huonoilla unilla, epäterveellisellä ruoalla ja laihdutuskuureilla. Olin aina vähän liian lihava ja iso (vaikka en edes ollut) ja lisäksi kroppa saattoi mut usein epämukaviin tilanteisiin käyttäytymällä hallitsemattomasti (jännittäen, punastellen, hikoillen, epäselvästi sönköttäen) sosiaalisissa tilanteissa, joten mieluummin elin ruumiillisessa mielessä mahdollisimman "näkymätöntä" elämää, tullen näkyväksi lähinnä älyllisten suoritusten kautta. Sanomattakin lienee selvää, että itsetuntoni ei ollut tuolloin kovin hyvä. Tilanne ei mitenkään parantunut, kun pään toiminta alkoi sairauden takia vielä takkuilla eli koko se pohja, jolle olin itsetuntoani rakentanut, alkoi murentua.

Sairastumisen myötä mun oli kuitenkin pakko ryhtyä ottamaan huomioon oma laiminlyöty kroppani. Siitä tuli kaiken huomioni keskipiste. Mun oli opeteltava kuuntelemaan sen tarpeita ja huomioimaan ne. Sitku katosi, oli vain tämä hetki eikä muusta ollut takeita. Tein kaikkeni saadakseni lepyteltyä kapinaan nousseen ruumiini. Yhtäkkiä mulle oli ihan sama, miltä näytän, mitä muut musta ajattelevat tai pystynkö koskaan luomaan minkäänlaista uraa - halusin vain saada itsestäänselvänä ottamani terveyteni takaisin. Jossain vaiheessa aloin toipua ja jaksoin jo tehdä normaaliin elämään kuuluvia asioita. Jokainen päiväni alkoi kroppani kanssa käymällä neuvottelulla - "otetaan tänään rauhassa, että jaksetaan huomenna touhuta" ja niin edelleen. Aloin tuntea paremmin kroppani ja ymmärtää sen toimintaa. Se ei ollut enää mulle uhka, jota piti ulkoa käsin hallita ja pelätä, vaan nyt se oli ystävä - tai pikemminkin, minä olin ruumiini ja ruumiini oli minä. Samalla huomasin tulleeni paljon rohkeammaksi ja avoimemmaksi. Se ujo tyttö minussa oli kadonnut jonnekin.

Surullista, mutta totta: mun piti sairastua oppiakseni elämään ja hyväksymään itseni ja kroppani. Nyt mä toivon vain paranevani niin hyvään kuntoon, että voin todella jatkaa tämän elämäni elämistä. Elämä ja minäkuva pitää rakentaa uudelleen, mutta mulla on suuri luottamus siihen, että asiat järjestyvät ja että mä löydän vielä itseni ja paikkani tässä jaetussa maailmassa.