perjantai 30. joulukuuta 2016

Päivä 23 / December reflections

Päivä 23: kimallus / sparkle


Tämä kuva ei ole kuluneelta vuodelta, vaan kesältä 2013, jolloin istuin Utön aurinkoisilla kallioilla katselemassa kesäisen meren pärskeitä ja kimallusta. Kuluneena vuonna olen kuitenkin haaveillut paljon lomasta ja irtiotosta, maiseman vaihdosta - edes pienestä, muutaman päivän mittaisesta. Tuo kesän 2013 saaristoreissu oli viimeisin kerta, jolloin tunsin olevani ihan oikeasti rentoutunut ja lomalla. Jokohan olisi aika kehitellä jotain lomareissun tynkää..?   

Päivä 22 / December reflections

Päivä 22: tämä vuosi oli... / this year was...


...vähän kuin suolla rämpimistä. On tullut kovasti touhuttua asioita, siinä määrin kun voimat ovat antaneet myöten, mutta silti tuntuu, ettei matka ole juurikaan edennyt mihinkään suuntaan. Väsyttää kyllä kuten suolla rämpimisenkin jälkeen. Toisaalta, suo on kyllä yksi mun lempipaikoistani tässä maailmassa! Siellä on ihan oma värikäs miniatyyrimaailmansa, paljon jännittävää ja kaunista katsottavaa ja karpaloita ja lakkoja poimittavaksi. Ja se suopursun tuoksu! Joo. suolla on kuluneena vuonna rämmitty ja nyt vähän väsyttää, mutta kaikkea kaunista ja ihanaa on siinä rämpimisen keskellä havaittu ja mieleen tallennettu.  

Päivä 21 / December reflections

Päivä 21: talvipäivänseisauksen auringonlasku / solstice sunset

 
Vuoden lyhin päivä oli harmaa ja pimeä. Nyt kohti valoa, en pistä hanttiin. 

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Päivä 20 / December reflections 2016

Päivä 20: halia, käpertyä jonkin tai jonkun viereen / snuggle

Päivä 19 / December reflections 2016

Päivä 19: jotain, mitä rakastan / something I love

 
Rakastan kahvipapujen tuoksua ja sen lupausta täyteläisestä, tummapaahtoisesta kahvikupillisesta. (Ja rakastan myös ruskean ja sinisen väriyhdistelmää!) 

tiistai 20. joulukuuta 2016

Sanani vuodelle 2017: EXPLORE

 
Vuoden vaihteen rituaaleihini on jo useamman vuoden ajan kuulunut Susannah Conwayn luoman Unravel the Year Ahead -työvihkon täyttäminen ja sama homma kutkuttelee jälleen mieltä vanhan vuoden käydessä vähiin ja uuden odotellessa jo ihan nurkan takana. Tykkään ajatuksesta summata menneen vuoden tapahtumat ja opit sekä orientoitua tulevaan käyttäen kompassina itse valittua "tukisanaa", joka on apuna vietäessä elämää eteenpäin haluttuun suuntaan.

Aiempina vuosina olen käyttänyt Susannahin työvihkoa lähinnä vuoden vaihteeseen sijoittuvan itsereflektion välineenä enkä ole satsannut sen enempiä energioita itselleni sopivan sanan valintaan. Näin ollen olen myöskin unohtanut valitsemani sanan hyvin nopeasti vuoden vaihtumisen jälkeen eikä vihkon täyttämisestä ole ollut sellaista pidempiaikaista hyötyä, jollaista siitä voisi saada, jos etenisi Susannahin ohjeiden mukaan. Nyt haluan kokeilla tätä hommaa ihan kunnolla ja valitsen suuntaviittasanani ajatuksella, jo ajoissa ennen työvihkon täyttämistä ja vuoden vaihtumista. Susannah on jopa luonut viiden päivän mittaisen, maksuttoman, helpon sähköpostikurssin, joka auttaa oman sanan löytämisessä!

Kuulostaako hassulta? Ainakin mua ajatus viiden päivän mittaisesta sananlöytämiskurssista hieman hymyilytti alkuun, mutta käytyäni "kurssin" tehtävät läpi ja hihkuessani ilosta löydettyäni oman sanani, jonka kanssa nyt suuntaan innosta piukkana kohti uutta vuotta, en voi kuin olla tyytyväinen siihen, että päätin tätäkin "hömppää" kokeilla.

Mun sanani tulevalle vuodelle on EXPLORE, jolle löytyy monia suomen kielen vastineita: tutkiminen, tutustuminen, kokeileminen, tutkaileminen, tutkimusretkeileminen... En ole vielä ihan varma siitä, minkä suomenkielisen sanaversion kanssa lähden tulevaa vuottani viettämään - eiköhän se tässä pian selkene. Joka tapauksessa tämä sana tarkoittaa mulle uteliasta ja ihmettelevää asennetta suhteessa sekä maailmaan, jossa elän, että siihen minään, joka musta on tullut tai on tulossa. Tämän sanan kautta sekä katselen, kuuntelen, haistelen, maistelen ja tunnustelen maailmaa avoimin aistein ja mielin, että käännyn omaa itseäni kohti, sisäänpäin - mutta avoimin mielin. Tuleva vuosi tulee olemaan tutkimusretki maailmaan ja omaan itseen. Tämä on juuri se, mitä nyt tarvitsen. Toivatpa tuleva vuosi ja terveyshaasteeni eteeni mitä tahansa, niin mun on pian aika irtautua potilaan roolistani ja kiinnostua maailmasta sekä siitä, mitä sillä voisi mulle olla kaiken tapahtuneen jälkeen tarjota ja mitä mä voisin sille tarjota. Tutkin maailmaa siis paljolti niin, että mielessäni on kysymys "mitä kaikkea musta voisikaan tulla isona". Samalla "exploroiminen" on kuitenkin myös paljon muuta: se on kiinnostusta kaikkea kohtaan, halua kokeilla uusia asioita, kykyä nähdä tutut asiat tuoreina, halua matkustella... Sitä maailman ja elämän nälkää, joka mussa kaiken kotona vietetyn ajan jälkeen kuplii ja pinnan alla kuohuaa. Ja kaiken tämän lisäksi sanalla on vielä yksi vivahde, joka liittyy asiaan, joka oli ainakin joskus mulle tärkeä - tutkimiseen tieteellisen tutkimuksen teon merkityksessä ja maailman tarkasteluun ihmettelevän tutkijan asenteen kautta. Kun mä mietin tätä sanaa ja sitä, mitä se mulle merkitsee, niin musta tuntuu siltä kuin mun entinen, utelias ja ihmettelevä itseni hiljalleen taas heräisi eloon. Ehkä jos kuljen tulevan vuoden tämä sana suuntaviittanani, löydän myös tuon sairastelun alle piiloutuneen, kaikesta innostuvan puolen itsestäni?

Että mä olenkin nyt innoissani! Just nyt mulla on luottavainen olo sen suhteen, että tuopa vuosi eteeni mitä tahansa, niin tämän sanani tsemppaamana mä pystyn suhtautumaan kaikkeen tutkimusretkenä tai seikkailuna. Mun sanani on aktiivinen, positiivinen ja jännittävä. Sen avulla kaikessa on toivottavasti mahdollista nähdä jotain hyvää.

Unelmoiminen oli toinen sana, joka kilpaili tiukasti tutkimusretkeilemisen kanssa vuoden sanaksi pääsystä. Tykkäsin siitä erityisesti siksi, että unelmoiminen on vähemmän aktiivinen sana kuin tutkimusretkeileminen - unelmoimisessa maailmankaikkeudelle annetaan vapaat kädet päättää siitä, miten unelma tulee toteutumaan, mikä kiehtoo tällaista toipumassa olevaa kontrollifriikkiä. Tutkimusretkeileminen vei kuitenkin voiton, ainakin tällä erää. Ainahan voin kuitenkin tarvittaessa sanaani matkan varrella muuttaa, kuten Susannahkin muistuttaa. Nyt olen kuitnekin jo rakastumassa tutkimusretkeilemisen ajatukseen...

Seuraava askel on sitten printata Susannahin luoma työvihko ja lähteä sitä valitsemani sana mielessäni täyttelemään.

Päivä 18 / December reflections 2016

Päivä 18: heijastus, reflektio / reflection 

Päivä 17 / December reflections 2016

Päivä 17: viisi vuotta sitten / five years ago


Viisi vuotta sitten asuin toisessa kaupungissa. Voin huonosti, koska en ollut vielä löytänyt keinoja hoitaa itse itseäni esimerkiksi ruokavaliolla. Takana oli jo monta vuotta sairastelua eikä toipumista ollut näköpiirissä, mikä veti mieltä matalaksi. Jotain lääkekokeiluja tehtiin, mutta ei niistä ollut sanottavaa apua itse taudin hoidossa (mitä en näin jälkeenpäin ihmettele, koska diagnoosi oli todennäköisesti väärä). Toisaalta onnistuin oireita hoitavien, piristävien lääkkeiden voimalla tekemään pitkästä aikaa ekan vähän pidemmän lomareissuni, mikä oli ihan mahtavaa!

Päivä 16 / December reflections 2016

Päivä 16: salaisuus / a secret

 
"Näkymätön" sairaus on asia, jonka voi halutessaan, tiettyyn pisteeseen asti, pitää salaisuutena. Näkymätön sairaus ei näy päällepäin, ainakaan jos tarkastelija on vieras eikä osaa lukea sairauden merkkejä. Joskus sairauden merkit on helppo tulkita jostain muusta kuin sairaudesta johtuviksi - esimerkiksi ollessani sairaimmillani ja kortisonista turvoksissa, kärsiessäni pahasta silmien häikäisyongelmista ja raahustaessani siksi pitkin räntäisiä marraskuun katuja aurinkolasit turvonneella naamallani keikkuen herätin vastaantulijoiden mielessä varmaankin kaikenlaisia vähemmän mairittelevia tulkintoja (mutta onneksi en jaksanut tuolloin asiasta välittää). Osa tutuistakin ihmisistä, jotka eivät ymmärrä sitä, että sairaus voi olla näkymätön tai että ihminen voi olla sairas myös silloin kun hänellä ei ole varmaa diagnoosia, vetelivät tuolloin ulkonäöstäni ja siitä, etten "muka jaksanut" tehdä tuolloin oikein mitään, omia johtopäätöksiään. Nyt kun olen jo paremmassa kunnossa ja näytän taas ulkoisesti enemmän tai vähemmän terveeltä, tarkoittaa se näiden ihmisten silmissä sitä, että olen hieman "ryhdistäytynyt". Heille olen kertonut sairaudestani, en ole pitänyt sitä salaisuutena heiltä, mutta he eivät usko minua tai pysty jostain itsestään johtuvasta syystä käsittämään asiaa. Sen sen sijaan olen pitänyt salaisuutena, miten paljon heidän tapansa kääntää mulle selkänsä, epäillä kokemuksiani ja sanomisiani sekä mitätöidä mut mua loukkaa.

Onneksi tärkeimmät ihmiset osaavat katsoa pinnan alle ja uskovat mua. 

perjantai 16. joulukuuta 2016

Päivä 15 / December reflections 2016

Päivä 15: vuoden 2016 paras päätös / best decision of 2016


Paras päätökseni kuluvan vuoden aikana on ehdottomasti ollut osallistua Unelmakarttakirja-kurssille! Kirjoitin kurssista lyhyesti edelliseen, verkosta jo poistuneeseen blogiini, viime maaliskuussa seuraavasti:

///

Unelmakarttakirja-kurssi oli Hidasta elämää -sivuston perustajan Sanna Wikströmin vetämä verkkokurssi ja se kesti kuusi viikkoa. Seuraan Facebookissa Hidasta elämää -sivustoa ja satuin huomaamaan ilmoituksen tästä kyseisestä kurssista pian sen jälkeen kun olin vuoden vaihteessa kirjoitellut ylös ajatuksiani ja suunnitelmiani uutta, alkanutta vuotta ajatellen. Kurssin kuvaus resonoi minussa heti: kurssilla luvattiin käsitellä juuri niitä kysymyksiä, joiden pohtimisen olin asettanut tehtäväkseni. Hauska sattuma! Hetken vielä puntaroin osallistumistani, 40 euroakin on tässä elämäntilanteessa minulle ihan rahaa ja Unelmakarttakirja-kurssi kuulosti sellaiselta vähän nololta naisten hömpältä, jollaiseen minulla ei ole ollut tapana osallistua. Sitten päätin, että hitto vie, nyt luotan intuitiooni ja heittäydyn ja menen mukaan.

Onneksi luotin intuitiooni. Kurssi on tarjonnut minulle välineitä lähteä miettimään uudelta pohjalta elämääni tässä käännekohdassa, jossa pitkäaikainen sairastelu on pistänyt koko elämäni ja unelmani uusiksi.

Käytännössä kurssi eteni niin, että Sanna lähetti kurssin osallistujien sähköpostiin aina perjantaiaamuna pienen alustuksen, jossa käsiteltiin kunkin viikon aihetta eli tiettyä unelmoinnin osa-aluetta tai tulokulmaa aiheeseen tekstimuodossa. Lauantai- ja sunnuntaiaamuna postilaatikkoon kolahti sitten jokin aiheeseen liittyvä tehtävä, jonka sai tehdä omaan tahtiin silloin kun itselle parhaiten sopii. Tehtävät olivat kirjoittamista, piirtämistä/maalaamista, leikkaamista ja liimaamista sekä erilaisia meditaatioharjoituksia. Tehtävät tehtiin itse ennen kurssia hankittuun muistikirjaan, josta oli tarkoitus luoda itselle niin sanottu voimakirja, josta voisi ammentaa voimaa ja positiivisuutta sekä tukea omien unelmien toteuttamiselle kurssin jälkeenkin.

Jos kurssin keskeisimmän opin yrittäisi tiivistää sanalliseen muotoon, niin sen voisi muotoilla vaikka näin:

Unelmoinnin ideana on asettaa intentio (eli aikomus), herättää ja aktivoida tuohon unelmaan ja sen saavuttamiseen liittyvä tunne sekä elää sitten mieli ja aistit avoinna elämää eteenpäin, antaen elämälle mahdollisuus hoitaa loput. Painotus on unelmoinnissa ruumiillisena, aistimellisena, intuitiivisena, tuntevana, hetkessä läsnäolevana ja alitajuisena toimintana. Rationaalinen mieli, joka olettaa ennalta asioita sekä pyrkii kontrolloimaan itseä ja elämää näiden ennakko-oletusten pohjalta, on unelmoinnin este. Kurssilla tehtävien harjoitusten tekemisen tarkoituksena oli tulla tietoiseksi omista unelmointia rajoittavista, itseä ja elämää koskevista ennakko-oletuksista sekä harjoitella keinoja, joilla tuo intuitiivisempi, tuntevampi, läsnäolevampi ja alitajuisempi olemisemme puoli pääsee olemisessamme paremmin pinnalle.

Kun nyt lehteilin läpi tuon kurssin aikana luomani voimakirjan, niin tunne, joka jäi minuun päällimmäiseksi, oli positiivisen kupliva innostus sekä toiveikkuus ja tunne siitä, että maailma on minulle avoin ja mahdollisuuksia täynnä - tämä ei siis ollut mikään turha kurssi, ei todellakaan!

Ehkä isoin kurssin aikana tekemäni "löytö" oli joidenkin itseäni koskevien "totuuksien" ja rajoittavien uskomusten kyseenalaistuminen. Minä en olekaan pohjimmiltani sellainen kuin olen kuvitellut olevani. Olen antanut pelkojeni määritellä minua ja tekojani tietynlaiseksi, jolloin olen tullut valinneeksi elämässäni tiettyjä polkuja ja toisaalta olen sulkenut itseltäni ulos tiettyjä asioita "ei minulle mahdollisina". Kun nyt kurssin aikana kirjoittelin voimakirjaani kuvausta unelmapäivästäni tajusin, että minä kaipaan noita itseltäni kieltämiäni tai ainakin itseltäni väliaikaisesti pois sulkemiani asioita. Minun tehtäväkseni tulee nyt uskaltaa elää sellaisena minänä, jollainen todella olen. En halua ainakaan vielä kirjoittaa tästä aiheesta tänne tämän yksityiskohtaisemmin, ehkä myöhemmin on sen aika.

Ja se itse unelmakin, jota kurssilla työstin ja jonka tavoittamisen eteen olen ryhtynyt tekemään nyt töitä, liittyy vahvasti rohkeasti omana itsenäni tässä hetkessä elämiseen. Kurssilta sain välineitä tehdä arjestani sellaista, että tuo unelma tulee pieninä hetkinä minulle läsnäolevaksi jo nyt. Ja koska sitä vedämme puoleemme, mitä olemme, niin mitä enemmän muutun minäksi, joka todella olen, niin sitä enemmän voin odottaa maailman vastaavan tämän uuden minäni kutsuihin. 

 Nyt minun on vain otettava nuo saamani välineet käyttöön omassa elämässäni.

///

Voimakirjani ja kurssin opit ovat viimeisen puolen vuoden aikana jääneet paljolti muun elämän jalkoihin enkä ole jaksanut hyödyntää saamiani ajattelun välineitä omassa elämässäni, mutta olen onnellinen siitä, että minulla on tuo työkalupakki nyt hallussani, kun itsereflektiolle ja unelmien jahtaamiselle toivottavasti liikenee jatkossa enemmän aikaa ja energiaa.

torstai 15. joulukuuta 2016

Päivä 14 / December reflections 2016

Päivä 14: tekstuuri / texture


Talomme on rakennettu 1950-luvulla. Tämä vanha tiilistä rakennettu, elämää nähnyt taso ikkunan edustalla on yksi talomme suosikkiyksityiskohdista.

Päivä 13 / December reflections 2016

Päivä 13: vuoden 2016 soundtrack / soundtrack of 2016




Kuluneen vuoden soundtrack: hiljaisuus? Sitä olen kuunnellut eniten. Musiikkimaailman uutisista taas kolahti ehkä eniten David Bowien poismeno, mutta tuohon uutiseen reagoin lähinnä laittamalla Bowien kuuntelemisen tauolle. Bowie oli upea taitelija ja hänen musiikkinsa oli mulle tosi tärkeä asia käydessäni läpi elämäni hankalimpia aikoja ja siksi Bowien menetys oli kova isku, jota piti sulatella pitkän aikaa. Black Star on mulla edelleen kuuntelematta - ehkä nyt olisin jo valmis perehtymään siihen.

Kaikenlaisia bändilöytöjä on tullut vuoden varrella tehtyä, mutta useimmat niistä menevät siihen metalliprogekategoriaan, jota yleisimmin kuuntelen. Atomirotta on sen sijaan ollut kuunnelluimpien bändieni listalla yllättäjä - ei mulla ole ollut tapana ollenkaan innostua tämän tyyppisestä musiikista. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin kaivavani Spotifysta aina vain tätä bändiä kuunteluun ja tulevani tästä musasta hemmetin hyvälle tuulelle. Tykkään tuosta tarinan kerronnasta ja eri musiikin lajien letkeästä yhdistelemisestä. Bändin tyypitkin ovat erittäin symppiksiä ja keikalla meno on ihan loistavaa, sekin tuli kuluneen kesän aikana todistettua.

Päivä 12 / December reflections 2016

Päivä 12: kallisarvoinen / precious


Olipa kerran kevät, jona kyykistyin pokkarikamerani kanssa (en nähnyt tuolloin enää kuvata järjestelmäkameralla) kuvaamaan maasta päitään nostavia sinivuokkoja miettien, että mahtaako tämä olla kerta viimeinen, kun sinivuokkoja katselen. Elämä lupasi jo jatkua (senkin jatkuminen oli ollut aiemmin epävarmaa), mutta näkökyvyn pysyvien vaurioiden uhka ja laajuus oli edelleen kysymysmerkki. Kun sitten seuraava kevät saapui, kävelin järkkäri kädessäni ja silmät sumeina, mutta nyt onnen kyynelten sumentamina, tuolle samalle sinivuokkopaikalle tervehtimään ja ikuistamaan uuden kevään tulokkaita. Nyt sinivuokkojen kuvaamisesta on tullut mulle rakas rituaali, jolla juhlistan uuden kevään tuloa, elämän jatkumista ja sitä, että mä näen ja kykenen tekemään edelleen monia asioita. Terveydestä ja kyvystä nähdä on tullut mulle yksi kallisarvoisimmista asioista. 

Päivä 11 / December reflections 2016

Päivä 11: tärkein oppi vuonna 2016 / biggest lesson from 2016


Tämän mulle opetti vuosi sitten 26-vuotiaana äkillisesti menehtynyt sukulaiseni, joka eli kuten opetti.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Päivä 10 / December reflections 2016

Päivä 10: tein tämän / I made this!


Tykkään kasvattaa asioita ja seurata niiden kasvua. Tässä tomaatin-, basilikan-, kurpitsan- ja kesäkurpitsan taimet ovat nauttimassa valosta ja odottamassa ulkoilua varasto-kasvihuoneessa. 

Päivä 9 / December reflections 2016

Päivä 9: vuoden 2016 paras päivä / best day of 2016

 
 En osaa nimetä mitään yhtä parasta päivää (ties vaikka se olisi vasta tulossa?), mutta parhaimpia ovat olleet ne päivät, joina mulla on ollut tarpeeksi jaksamista ja energiaa mennä ulos, tehdä asioita ja nauttia elämästä. Kuten patikoida luonnossa ja nauttia kahvit kirkkaan huhtikuisen auringon alla.

Päivä 8 / December reflections 2016

Päivä 8: maassa / on the ground

Joulukuun värit. 

Päivä 7 / December reflections 2016

Päivä 7: viisi asiaa minusta / five things about me (tällä kertaa ilman kuvaa)

1. Pakastin, joka on täynnä (mieluiten itse poimittuja) marjoja, tuo mulle onnellisen ja turvallisen tunteen. Joo, marjoja voi ostaa marketistakin, mutta se ei ole yhtään sama asia!
2. Olin kerran hetken aikaa töissä tv-viihdetuotantoyhtiössä. Se oli tällaisen introvertin mielestä aika kamalaa! :D
3. Olisin ollut kuolleena jo monta vuotta, jos diagnoosi, jonka lääkärit mulle kerran antoivat, olisi ollut oikea. Eläköön väärä diagnoosi!
4. En ole koskaan käynyt kosmetologilla tai manikyyrissa.
5. Olen introvertti kotihiiri, mutta silloin kun mun on puolustettava läheisiäni tai itseäni, musta tulee leijona.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Loman tapaisesta, diagnooseista, turvallisuuden tunteesta ja horisonteista


Huomasin, että mulla on tässä nyt kuukauden verran lomaa reissuista terveyden- tai sairaanhoidon tyyppien pakeille (jos ei B12-vitamiinipiikitystä terveyskeskuksessa lasketa). Mä niin nautin! Aion tehdä asioita, joista saan hyvää mieltä ja joiden avulla saan samalla järjesteltyä ajatuksiani, jotka ovat jonkin verran sekaisin kaikesta kuluneen vuoden aikana tapahtuneesta. Kun uudet haasteet ovat taas heti vuoden vaihduttua vastassa, niin olen niitä toivottavasti vastaanottamassa positiivisin, selkein mielin ja paremmin voimin.

Suhtaudun alkuvuoden lääkärireissuihin sillä mentaliteetilla, että jos mulle tehtävien tutkimusten tulokset ovat positiivisia ja kertovat siitä, että paranemista on tapahtunut, niin se riittää mulle antamaan sen verran turvallisuuden tunnetta, että uskallan höllätä sairastamis-, diagnoosi- ja hoitokeskeisestä ajattelutapaani ja laajentaa horisonttiani elämään sairastamisen jälkeen. Jos hoidot ovat purreet ja tulehdus on paranemaan päin, tiedän olevani lopultakin oikealla tiellä hoitaessani tautiani infektiona enkä jonain muuna. Vointi on edelleen mitä on, mutta jos tulehdus on hellittämässä, tiedän voinninkin hiljalleen kohenevan, ja voin keskittyä hyvillä mielin hoitamaan niitä muita terveyteni puolia, jotka ovat kaikessa tässä hötäkässä ja vuosikausia jatkuneessa stressissä kärsineet. Samalla voimavaroja toivottavasti vapautuu "mitä musta pitikään tulla isona" -kysymyksen pohtimiseen.

Olen aiemminkin ollut samankaltaisessa tilanteessa kuin nyt, ajatellen että "jos uutiset ovat hyviä, niin mä voin hiljalleen jatkaa elämääni". Tämä tapahtui kuusi vuotta sitten ja silloin uutiset olivat hyviä. Ne poistivat sen pahimman uhkan, joka oli giljotiinin terän kaltaisena heilunut pääni yläpuolella jo lähes kahden vuoden ajan. Psyykkinen helpotus oli valtavan suuri. Se, että pahin ja kohtalokas vaihtoehto saatiin suljettua pois ei kuitenkaan poistanut sitä faktaa, että olin edelleen sairas ja vailla varmaa diagnoosia ja tarvitsin lääkäreiden apua saadakseni hoidettua itseni kuntoon. Itselläni ei ollut tuossa vaiheessa tietotaitoa ja voimia auttaa itse itseäni. Järkytys oli aika valtava, kun tajusin, että pienten paranemisen merkkien jälkeen ja pahimman vaihtoehdon poistuttua diagnoosilistalta lääkäreiden kiinnostus diagnoosini selvittämistä ja minua auttamista kohtaan alkoi lopahtaa! "Ymmärräthän, että sua on tutkittu jo aika paljon." Elimistössäni oli käynnissä vakava tulehdusprosessi, olin oireideni takia työkyvytön ja mulla oli päällä raskaat lääkitykset, joita olisi pitänyt hiljalleen jo niistä aiheutuvien isojen sivuvaikutustenkin takia purkaa pois, mutta ketään ei tuntunut enää kiinnostavan auttamiseni. Paitsi lopulta sitä yhtä lääkäriä, joka otti mut hoitoonsa, kun muut luistivat vastuistaan, ja joka on tänäkin päivänä rinnallani selvittämässä tätä terveyteni arvoitusta, joka yhä hakee ratkaisuaan.

Nyt tilanne on samankaltainen kuin kuusi vuotta sitten - ja samalla toisaalta hyvin toisenlainen. Tiedän, että jos saan hyviä uutisia, niin lääkärit katsovat minun pärjäävän pikku hiljaa omillani, ilman heidän apuaan. Heillä ei ehkä riitä kiinnostusta selvitellä ja hoitaa enää oireita, jotka ovat yhä jäljellä, ainakaan jos ne ovat jotenkin hankalasti todennettavia ja mitattavia. Onneksi osaan nykyään jo itse auttaa itseäni ja tukenani on myös funktionaalinen lääkäri, jonka kanssa teemme yhteistyötä ja yhdessä pähkäilemme asioita ja teemme erilaisia hoitokokeiluja. Ja olen myös varma, että se mut pelastanut, nykyinen hoitava lääkärini tekee parhaansa sen suhteen, että mahdollinen jatkohoitoni perusterveydenhuollossa etenee mahdollisimman mutkattomasti, mitä tulee esimerkiksi tiettyjen kiistanalaisten lääkitysteni jatkumisen suhteen. Kyllä mä pärjään.

On tietysti mahdollista, että tautitilanteeni ei olekaan parantunut, vaan mennään huonompaan suuntaan, ja siinä niitä haasteita sitten vasta eteen tuleekin, kun mietitään, miten lähdetään hoitamaan, varsinkin jos sitä diagnoosia ei edelleen saada aikaan. Tätä skenaariota mä en kuitenkaan halua vielä miettiä. Nyt keskityn positiiviseen ja nautin "lomasta"!  

Päivä 6 / December reflections 2016

Päivä 6: ilmassa / in the air

 
Liput liehuivat ilmassa Suomen 99. itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Päivä 5 / December reflections 2016

Päivä 5: vuoden 2016 suosikkikirjani / fave book of 2016

Olen tämän kuluvan vuoden aikana lukenut tosi vähän kokonaisia kirjoja. Erilaisia tieteellisiä ja semitieteellisiä artikkeleja ja muita tekstejä taas on tullut luettua sitäkin enemmän. Pienen pohdiskelun jälkeen tajusin, että mun tämän vuoden tärkein kirjani on se, jonka olen itse luonut! Mun tärkein kirjani on oma Voimakirjani, jonka loin alkuvuodesta Sanna Wikströmin Unelmakarttakirja-kurssilla.  

Päivä 4 / December reflections 2016

Päivä 4: ympyrät / circles

 
Mulla on joku juttu sinisävyisiin, mandalatyyppisesti kuvioituihin laattoihin. Nämä vanhat, suomalaiset ihanuudet (laatoja taitaa olla yhteensä noin kymmenisen kappaletta) tarttuivat jo reilu vuosi sitten mukaani kirpputorilta. Vielä en ole osannut päättää, mitä näistä tulee. Näkisin ne ehkä koristeraitana keittiön ikkunan ikkunalaudan alareunassa.   

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Päivä 3 / December reflections 2016

Päivä 3: vuoden 2016 lempikuva / fave photo of 2016


Katselin kursorisesti läpi tämän vuoden aikana ottamiani kuvia ja monien mieluisien joukosta poimin lopulta tämän. Kuva on pelkkä kännykkäräpsy (kuten suurin osa tämän vuoden aikana ottamistani kuvista on), mutta tuon hetken muisto ja se fiilis, jonka kuvan katsominen mussa herättää, tekee kuvasta mulle tärkeän.

Kuva on otettu eräänä heinäkuisena aamuna pienen mökkijärvemme rannalla. Vessareissulle mökistä lähtijää kohtasi tämä näkymä. Peilityynestä järven pinnasta kohosi usva, jonka juuri nousemassa olevan auringon säteet värjäsivät hennon vaaleanpunaiseksi. Oli aivan hiljaista. Hengittelin keuhkoni täyteen raikasta aamuilmaa ja tunsin pökerryttävää onnen tunnetta. Tunsin olevani osa jotain isompaa. Seisoin rannassa ja toivoin, ettei tuon hetken taika särkyisi koskaan.

Viluhan siinä sitten kuitenkin vessareissulaiselle lopulta tuli ja piti lähteä takaisin mökkiin, mutta ennen lämpimään petiin takaisin kömpimistä palasin mökistä hakemani kännykän kanssa rantaan ja otin tämän kuvan.

Elämässäni on kuluneena vuotena ollut aika vähän hetkiä, joina olen tuntenut tuollaista täydellisen läsnäolon ja kuulumisen tunnetta. Siksi tämä hetki jäi niin vahvana ja voimauttavana mieleen ja siksi tämä kuva nousi mulle nyt tärkeimmäksi. 

lauantai 3. joulukuuta 2016

Päivä 2 / December reflections 2016

Päivä 2: valo / light

  
Päivät käyvät lyhyiksi, jo pian kolmen jälkeen alkaa hämärtää. Tänään ehdin ulos ennen pimeää ja pääsin todistamaan horisonttiin laskevan auringon punaista kajoa. Joulukuun kylmä, valkoinen valo on kaunis. 

perjantai 2. joulukuuta 2016

December reflections 2016 / päivä 1

Ajattelin piristää itseäni tänä pimeänä joulukuuna osallistumalla Susannah Conwayn järjestämään December Reflections 2016 -kuvahaasteeseen. Susannah antaa jokaiselle joulukuun päivälle jonkin aiheen, jota on tarkoitus kuvallisesti (ja muinkin välinein, jos niin haluaa) tulkita. Ideana on rauhoittua, hidastaa ja pysähtyä hetkeen sekä toisaalta reflektoida mennyttä vuotta. Kuvat voi halutessaan jakaa vaikkapa tarkoitusta varten perustetussa Fb-ryhmässä, Instagramissa tai omassa blogissaan tagilla #decemberreflections2016 eli haasteessa on myös yhteisöllinen aspekti. Susannahin vastaavan kaltaiseen haasteeseen (August Break) osallistuin jo viime elokuussa, ja siitä jäi niin hyvä fiilis, että tekee mieli testata tämä joulukuinenkin haaste. 

Päivä 1: pöydällä / on the table

 
Mun pöydälläni on kirjaston tyrkkyhyllystä mukaan tarttunut kirja, jossa sukelletaan vietnamilaiseen katukeittiöön siitä annettavan yleistiedon ja reseptien muodossa. Olen katsellut innokkaasti Masterchef Australiaa ja siitä mieleen ovat jääneet kilpailijoiden kokkaamat monet kiinnostavat vietnamilaiset ateriat, joita on tehnyt mieli lähteä joskus kokeilemaan. Ja nyt mulla on sitten niitä reseptejä! Aika monet niistä ovat suoraan gluteenittomia ja maidottomia eli sopivat ruokavaliooni, mikä on yksi niistä syistä, miksi vietnamilaisesta ruoasta olen ylipäätään kiinnostunut. Ainesosista monet ovat kyllä aika eksoottisen kuuloisia, saapa nähdä löytyykö niitä tästä meidän pikkukaupungista vai pitääkö niitä hankkia seuraavalla isoon cityyn tehdyllä reissulla.