torstai 22. helmikuuta 2018

Onnistuneita ja ei ihan niin onnistuneita luonnonkosmetiikkakokeiluja

 
Olen jo useamman vuoden käyttänyt hygieniatuotteinani pääosin luonnonkosmetiikan tuotteita. Ihon puhdistaminen ja kosteuttaminen tapahtuu käytännössä kokonaan luonnonkosmetiikalla, hius- ja meikkituotteista luonnonkosmetiikkaa on tällä hetkellä noin puolet (meikkaan nykyisessä elämäntilanteessani niin vähän ja harvoin, että tuntuu hulluudelta ostaa huonosti säilyviä luonnonkosmetiikan meikkituotteita, jotka joutuu sitten heittämään lähes täysinä muutaman käyttökerran jälkeen roskiin päiväyksen mentyä jo umpeen). Tuotteiden vaihtoa synteettisistä luonnonkosmetiikkaan on motivoinut haluni vähentää sitä myrkkykuormaa, jonka elimistöni joutuu päivittäin käsittelemään. Krooninen sairaus ja lääkitykset antavat elimistön myrkynpoistosysteemille jo itsessään sen verran työtä, että koen tarpeelliseksi minimoida muiden elimistööni menevien toksiinien määrän siinä määrin kuin se on mahdollista. 

Olen synteettisistä kosmetiikkatuotteista luonnonkosmetiikkaan siirtyessäni vaihtanut synteettiset tuotteet aina tyhjentyvä purkki kerrallaan luonnollisempiin ja olen löytänyt jo monia sellaisia luonnonkosmetiikan tuotteita, jotka olen todennut niin hyviksi ja hinta-laatu -suhteeltaan sopiviksi, että olen päätynyt ostamaan niitä kerta toisensa jälkeen. Osaan kokeilluista tuotteista en taas ole ollut tyytyväinen ja paremman tuotteen etsiminen on saanut jatkua. 

Ajattelin nyt aloittaa tällaisen postaussarjan, jossa kirjaan ylös kokemuksia testaamistani luonnonkosmetiikan tuotteista - onpahan sitten itselläni muistissa, mitä tuotteita kannattaa ostaa uudestaan ja mitä ei, ja ehkäpä joku muukin interwebsin selaaja hyötyy näistä teksteistä. Taustatietona mainittakoon, että ihoni on jotakuinkin pintakuiva sekaiho ja budjettini, jolla tuotteita testaan, ei ole suuren suuri, eli lähinnä käytän edullisempien luonnonkosmetiikkasarjojen tuotteita. 


Schmidt's Ylang-Ylang & Calendula deodorantti

En muista monesko Schmidt's:n voidedeodorantti tämä mulla oli, aika monta on tullut sudittua loppuun. Schmidt's:n dödöt ovat parhaita luonnonkosmetiikan puolelta testaamiani deodorantteja: eivät juuri tahraa ja pitävät hien hajun tehokkaasti päivän ajan kurissa. Ylang-Ylang & Calendula ei ollut tarjolla olevista tuoksuista suosikkini, mutta ihan ok se oli kuitenkin ja tuli käytettyä viimeiseen muruun asti - eikä vähiten siitä syystä, että hintaa yhdelle stickille tulee ostopaikasta riippuen noin 15-18 euroa, mikä on mielestäni aika paljon deodorantista. Olen tuon hinnan kuitenkin valmis maksamaan testattuani lukuisia edullisempia, mutta paljon tehottomampia luonnonkosmetiikan dödöjä. Suosikkituoksuni Schmidt's:n stickeistä on Bergamot & Lime, ja niin tuntuu olevan aika monen muunkin, sillä kyseisen tuotteen hyllypaikka on kaupoissa tosi usein tyhjänä, minkä vuoksi on tullut testattua sitten tuoksua jos toistakin. Korkeahkon hinnan lisäksi ainoa miinuspuoli näissä deodoranteissa on ollut se, että kainaloni ovat hiljalleen ryhtyneet näyttämään ärtymisen merkkejä Schmidt's:n päivittäisen käytön jäljiltä, minkä vuoksi olen siirtynyt kotipäivinä käyttämään Madaran hellävaraisempaa, mutta pidoltaan heikompaa yrttideoa. Epäilen kainaloiden ihon ärtymisen liittyvän deodorantin sisältämään ruokasoodaan. Kovasti toivon, etten joudu näistä deoista enää luopumaan, mutta jos niin kävisi, niin sitten pitänee testata vielä Schmidt's:n ruokasoodatonta, herkälle iholle tarkoitettua stickiä.  


YA Naturae puhdistusvaahto kasvoille

Yliopiston Apteekin oman, laadukkaan ja hinnoiltaan edullisen luonnonkosmetiikkasarjan kasvojen puhdistusvaahtokin on jäänyt mulla jonkinasteiseen vakkarikäyttöön, tämä taisi olla toinen loppuun käytetty purtilo. Kyseessä on mukavasti vaahtoava, miedon tuoksuinen ja riittoisa vaahtoputsari, joka pesee ihon raikkaan puhtaaksi, muttei kuitenkaan kuivata, ja jossa on hinta-laatusuhde kohdallaan - YA:n verkkokaupassa tuotteen hinta näyttää olevan tällä hetkellä 11,20 euroa. Yleisesti ottaen suosin kasvojenkin puhdistuksessa ensisijaisesti palasaippuamuodossa olevia tuotteita niiden riittoisuuden, edullisuuden ja vähäpakkauksisuuden takia (tuotteesta ei jää käytön jälkeen muuta jätettä kuin pahvikotelo), mutta esimerkiksi reissatessa monien palasaippuoiden mukana kuskaaminen on vähän hankalaa, minkä takia mulla on kasvosaippuoiden rinnalla usein käytössä myös pullomuotoinen puhdistustuote. YA:n vaahtoputsari on ensimmäinen luonnonkosmetiikan puolelta testaamani vaahtomainen puhdistusaine ja tosiaan koen, että heti eka kokeilu osui nappiin eikä mulla ole tarvetta etsiä tälle tuotteelle korvaavaa vaihtoehtoa. Toki tätä tuotetta saa vain Yliopiston Apteekista ja heidän verkkokaupastaan, mikä hankaloittaa tuotteen saatavuutta meille, jotka emme asu kaupungeissa, joissa on YA. 


Lavera Mattifying Balancing Cream / päivävoide sekaiholle

Tämä oli ensimmäinen testaamani Laveran tuote eikä musta tämän käyttökokemuksen perusteella tullut Laveran fania. Ostin voiteen hätäpäissäni Citymarketin luonnonkosmetiikkahyllystä kauppareissun yhteydessä vanhan voiteen päästyä yllättäen loppumaan ja tarpeen uudelle päivävoiteelle ollessa akuutti. Voiteen kerrottiin olevan sekaiholle tarkoitettu tasapainottava, iholle mattapinnan muodostava päivävoide, mikä kuulosti mun korviini just hyvältä, ja niinpä ostin tuotteen testiin. Hintaa tuotteelle taisi tulla noin 18 euroa. Voide oli periaatteessa ihan ok - se kosteutti riittävän hyvin ja teki ihoon imeydyttyään mattaisen pinnan, jolle meikinkin levittäminen sujui. Silti, jokin tuon voiteen käytössä tökki. Voiteessa oli omituinen tuoksu ja levittämisvaiheessa iholle tuntui muodostuvan nihkeä, kalvomainen tunne. Eli vaikka lopputulos oli ihan jees, niin itse käyttökokemus ei ollut miellyttävä. Voisin ostaa tuotteen uudestaan, jos olisi pakko saada uusi päivävoide eikä muita luonnonkosmetiikkatuotteita olisi yksinkertaisesti tarjolla, mutta toivottavasti niin ei tarvitse tehdä. Tämän nyt ostamani tuotteen käytin kuitenkin aivan loppuun (kuten kuvasta näkyy), tarkan markan tyttö kun olen. En lähde tuomitsemaan tai dissaamaan Laveraa merkkinä tämän yhden kokemuksen pohjalta, sillä olen kuullut hyvää mm. heidän shampoistaan ja luulen sellaisen lähtevän jossain vaiheessa itsellänikin testiin.   


Madara Detox Blackberry White Clay / kirkastava kasvosaippua 

Kuten edellä kerroin, suosin kasvojen puhdistuksessa kotioloissa kasvosaippuoita. Tämä Madaran kirkastava, tehokas, kauniin lila ja hyvältä tuoksuva kasvosaippua on ollut jo pitkään suosikkini erityisesti kesäihon puhdistuksessa. Se puhdistaa jättäen raikkaan, muttei kiristävän tai nahkean (kuten voisi kuvitella saippuapalan kohdalla), tunteen. Mahdollisten silmämeikkien putsaaminen täytyy kuitenkin hoitaa muin keinoin, tämän saippuan silmiin joutuminen nimittäin kirvelee! Talvi-iholle tämä tuote voi päivittäisessä käytössä olla turhan kuivattava ja tehokas, Madaran tasapainottava kasvosaippua voi toimia silloin paremmin. Nyt tänä talvena ihoni on jostain syystä kaivannut tykimpiä puhdistusaineita ja olen käyttänyt tätä kirkastavaa saippuaa rinnan YA:n puhdistusvaahdon kanssa. Kasvosaippuiden ehdottomia plussia on niiden riittoisuus, edullisuus ja vähäjätteisyys (muovijätettä ei tule). Tämän Madaran kasvosaippuan normaalihinta on yhdeksän euron hujakoilla, ja itse vielä hamstraan saippuoita aina Madaran muutaman kerran vuodessa järjestettävästä 40%:n alesta, jolloin pienen ikuisuuden kestävälle palalle ei jää hintaa juuri mitään! Ihan mahtava tuote, suosittelen lämpimästi!

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Ruoka on paras lääke

Photo by Kelly Sikkema on Unsplash

Paniikinpoikanen kävi luonani kylässä, kun huomasin kroppani tuntuvan jotenkin oudolta ja käsiini ilmaantuvan hienoista tärinää. Kun sairastaa sairautta, jolla ei ole nimeä ja ennustetta, niin jokaista outoa tuntemusta ja oiretta tuppaa aina ensin tulkitsemaan pahimman kautta - ensimmäinen ajatukseni oli tietysti se, että mulla on uusia neurologisia oireita nyt ilmaantumassa ja jonkin sortin relapsi alkamassa. Olen kuitenkin sairastanut jo niin pitkään, että olen tottunut epävarmuudessa elämiseen ja outoihin oloihin enkä jaksa enää kehittää täysikasvuista paniikkia juuri mistään, niinpä ryhdyin pienen hermoilun jälkeen funtsimaan ihan rauhassa myös muita kuin neurologisia syitä vapinalle. Sitten tajusin: kilpirauhanen taitaa olla mennyt liikatoiminnalle! Jos näin on, niin oireiden pitäisi poistua kilpirauhaslääkitystä vähentämällä. Nappasin liotyroniinin iltapäiväannoksesta puolikkaan pillerin pois ja kyllä vain, pian tärinä oli tiessään.

Koska en ollut lähiaikoina lisännyt kilpirauhaslääkitystäni, niin kropan oli täytynyt kehittää liikatoiminta muista syistä, ja mä olen aika lailla varma siitä, että näitä syitä on kaksi: paleoruokavalio, jolla olen ollut joulukuun puolesta välistä asti, sekä rautainfuusio, jossa kävin tammikuun alussa. Viljoista ja maidosta luopuminen on hoitanut suolistoa ja elimistön tulehdustilaa niin, että ruoasta saatavat ravinteet ja purkista ottamani lisäravinteet ovat alkaneet taas imeytyä ja päästä elimistön hyötykäyttöön, jolloin myös kilpirauhanen saa kaikkia niitä ravinneaineita, mitä se tehokkaasti toimiakseen ja kilpirauhashormonia solujen käytettävissä olevaksi aktiiviseksi muodoksi muuntaakseen tarvitsee. Tähän päälle kun lisätään vielä rauta, jota sain litran suoraan suoneen, niin en enää ihmettele yhtään, jos kroppa käy vanhalla lääkeannoksella hieman ylikierroksilla. Mutta ei, en todellakaan valita: mieluummin lääkitsen itseäni ruoalla kuin lääkkeillä! Mitä vähemmän joudun käyttämään lääkkeitä, niin sen parempi mulle (sorry sinne lääketehtaaseen, saatte multa jatkossa taas vähän vähemmän rahaa).

Että sellaisia positiivisia kuulumisia tällä kertaa! Nyt kutsuvat kyökkihommat, lounaaksi täällä syödään aasialaistyylistä kanakeittoa luullisista koipi-reisipaloista keiteltynä. Aurinkoista keskiviikkoa!

tiistai 20. helmikuuta 2018

Vessa merinäköalalla ja muita ihanuuksia: vierailulla Didrichsenin museossa

 
Vähän huvittaa se, että kuluneeseen viikonloppuun sisältyi museovisiitti, 18-vuotissynttärit ja siskon luona kyläily, mutta ainoa kameran muistikortille viikonlopun aikana tallentunut kuva on kuva Didrichsenin museon vessasta! Heh, viikonlopun kohokohta: museon vessassa käynti? No mutta hei, ei missä vaan vessassa, vaan vessassa, jossa on merinäköala! Ja vanhan roosan väriset kaakelit ja kylppärikalusteet (tähän emoji jolla on silminä sydämen kuvat)! Niin kaunista ja sympaattista! Pahoittelut sulle, joka odotit mun jälkeeni vessavuoroa museossa viime lauantaina, pakko oli vähän fiilistellä ja napata tämä kuva. (Talotarinat-blogissakin oli käyty inspiroitumassa Didrichsenin museosta ja sen vessaa, klik.)

Didrichsenin museo Helsingin Kuusisaaressa, Helsingin ja Espoon rajan tuntumassa, on jo pelkän upean miljöön ja arkkitehtuurin takia käymisen arvoinen kohde. Tämän lisäksi museossa järjestetään jatkuvasti kiinnostavia taidenäyttelyitä. Museorakennus on aikanaan, vuonna 1958, valmistunut taiteenharrastajapariskunta Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin kodiksi ja vuonna 1964 sitä on laajennettu näyttelysiivellä. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Viljo Revell, jonka työssä näkyvät vahvasti mm. Alvar Aallolta saadut vaikutteet, ja se edustaa tyyliltään puhdaslinjaista modernismia. Talo ja sen puutarha veistoksineen ovat upea, linjakas kokonaisuus, joka ei taatusti jätä kylmäksi, jos sydän vain yhtään sykkii selkeille ja minimalistisille linjoille, isoille ikkunoille, valoisille ja avaroille tiloille sekä betonia ja puuta yhdistäville pintaratkaisuille.

Tämänkertainen museossa tarjolla oleva vaihtuva näyttely esitteli taitelijapariskunta Ahti ja Maija Lavosen taidetta. Ahti Lavonen oli Suomen maalaustaiteen 1960-luvun keskeisiä hahmoja, jonka maalaustyöt, veistokset ja grafiikat edustavat informalismia. Maija Lavonen taas on tekstiilitaiteilija, jonka työt ulottuvat kuudelle vuosikymmenelle. Ahti Lavonen menehtyi vuonna 1970 vain 41-vuotiaana, kesken tuotteliaimman taiteilijanuransa, mutta Maija Lavonen on edelleen elossa ja oli myös viime lauantaina paikalla Didrichsenin museossa kertomassa omista ja miehensä töistä. Näyttely koostui pääasiassa Ahti Lavosen maalauksista sekä Maija Lavosen ryijyistä ja valokuitutöistä. Moni on näyttelyä kehunut ja ollut siitä innoissaan, mutta täytyy todeta, ettei se ollut ihan "mun kuppini teetä". Ehkä niistä olisi saanut enemmän irti, jos olisi ollut mukana näyttelyn esittelykierroksella, mutta valitettavasti myöhästyimme siitä. 

Koska olin käynyt Didrichsenin museossa aiemminkin ja museorakennus ja sen miljöö olivat mulle siten jo ennalta tuttuja (joskin aina yhtä sykähdyttäviä), niin olisin tällä kertaa ollut ehkä vähän pettynyt, jos olisin joutunut maksamaan täyden pääsymaksun museoon. Museokortin omistajana tällaiset vähemmän nappiin osuneetkaan museokierrokset eivät kuitenkaan harmita - ja toisaalta juuri Museokortin ansiosta tulen myös menneeksi ennakkoluulottomasti katsomaan sellaisiakin näyttelyitä, joihin en muuten rahojani sijoittaisi, yllättyen silloin tällöin hyvinkin positiivisesti ja iloisesti. Tämä taitaa olla nyt mun kolmas vuoteni Museokortin omistajana enkä siitä enää luopuisi, niin paljon ihania elämyksiä se elämään tuo. Museokorttihan toimii siis niin, että kortin saadakseen asiakas maksaa vuosimaksun, joka oikeuttaa rajattomaan määrään museokäyntejä seuraavan vuoden aikana Museokortin maksuvälineeksi kelpuuttavissa museoissa ympäri Suomen. Museokortin hinta on tällä hetkellä 68 euroa ja Museokortti-museoita löytyy 250 kappaletta. 

Suosittelen lämpimästi sekä piipahdusta Didrichsenin museossa että Museokortin hankkimista!

torstai 15. helmikuuta 2018

Karpaloinen chia-vispipuuro


Ryhdyin eilisen postauksen jälkeen sanoista tekoihin ja kaivelin talteen keräämieni vanhojen, hyväksi todettujen, paleoystävällisten ja vähähiilaristen reseptien joukosta esiin joitakin, jotka haluan tauon jälkeen ottaa taas säännölliseen käyttöön. Yksi näistä resepteistä on Wellberries-Tuulian chia-puolukkapuuroresepti, jonka olen moneen otteeseen herkulliseksi ja helpoksi todennut. Se on raakapuurona jotain vähän smoothien ja puuron väliltä ja ajattelin sillä paikata sitä koloa, jonka hirssi- ja tattariuunipuurosta luopuminen ruokavaliooni tekee. 


Aiemmin olen tehnyt puuron ohjeen mukaisesti puolukoista, mutta tällä kertaa tein sen karpaloista silkkaa laiskuuttani - keittiön pikkupakastimesta olivat puolukat loppuneet ja olisi pitänyt lähteä kaivelemaan puolukoita kellarin isosta arkkupakastimesta, mikä sai nälkäisen hamuamaan lähempää löytyvää karpalopussia ja miettimään, että mikä jottei. Ja voi kuulkaas kyllä! Teen tätä puuroa toistekin karpaloista, toimii näinkin aivan erinomaisesti! Karpalot ilahduttavat makunystyröiden lisäksi myös silmiä kauneudellaan ja elimistöä terveysvaikutuksillaan, sillä ne ovat huikea antioksidanttien ja c-vitamiinien lähde, joka auttaa elimistöä taistelemaan tulehduksia vastaan - ja juuri siitähän tässä mun ruokavalion noudattamisessani on kyse. Lisäkicksejä karpaloista kokkailuun sain vielä siitä, että nämä upeat marjat ovat ihan itte mökkijärven soiselta rantakaistaleelta poimittuja.


Tämä resepti on kyllä yksi helpoimpia: turvotetaan desi chiasiemeniä kookosmaidon ja veden sekoituksessa noin kymmenen minuutin ajan tai kunnes siemenet ovat turvonneet nesteessä vanukasmaiseksi, sitten vaan kipataan tämä "kutu" (miten herkullinen mielleyhtymä!) blenderiin muiden ainesosien kanssa ja surautetaan tasaiseksi massaksi. 


Puuro sisältää reseptin mukaan kookosmaidon, veden, chiasiementen ja puolukoiden lisäksi banaania ja lucumaa, mutta tällä kertaa mulla oli päässyt myös lucuma loppumaan ja jouduin jättämään sen pois. Lucuma tuo puuroon tiettyä pehmeyttä ja kermaisuutta, mutta koska kookosmaitokin on kermaisen rasvaista ja koska resepti sisältää myös banaania, niin en kaivannut lucumaa ollenkaan - siitä huolimatta, että karpalot ovat puolukoita kirpsakampia. Tykkään kyllä happamista ja kirpeistä mauista enkä yleisesti ottaenkaan ole kovin makeiden makujen perään.   


Tuulian resepti on seuraavanlainen (hakasuluissa muutokset, jotka tein itse reseptiin):

"Kermaisen pehmeä chia-puolukkapuuro (2 hengelle)
1 dl chiaa
2 dl kookosmaitoa
2,5 dl puolukoita
[käytin karpaloita]
1,5 dl vettä
1 (-2) banaania (lisää maun mukaan)
2 rkl lucumaa
[jätin pois]


Turvota siemenet kookosmaidon ja veden sekoituksessa, ja kun neste on imeytynyt, blendaa kaikkien ainesten kanssa kuohkeaksi. Valmis!"

Itse koristelin puuron kookoshiutaleilla ja nautin mantelimaidon kera. Toinen annos jäi huomiseksi, ei tarvitse huomenna pähkäillä aamupalan kanssa.

Niin hyvää! Kannattaa ehdottomasti testata, jos tykkää vispipuurosta ja kaipaa ravinnetiheää ja terveellistä vaihtoehtoa perinteiselle vispipuurolle (tai lappapuurolle, kuten pohojosessa päin sanotaan).  

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ruokavalion viilaamista: syynissä hiilihydraatit


Paluu paleoruokavaliolle alkaa kantaa hedelmää. En muista milloin mulla olisi viimeksi ollut kuumeinen olo, useampi viikko on mennyt ilman selkeitä kuumeilupäiviä - ja se on ihan mahtavaa! Viljat ja lehmänmaito sekä palkokasvit ovat jääneet ruokavaliostani nyt siis kokonaan pois ja olen lisännyt mm. marjojen syömistä, mutta paljon on vielä ainakin hiilihydraattien ja sokerin kulutuksen suhteen petrattavaa. Niitä menee edelleen liikaa ja se näkyy esimerkiksi siinä, että paino ei ole pudonnut lainkaan huolimatta kohta kahden kuukauden mittaisesta paleoruokavalion noudattamisesta!

Kun ryhdyin paleolle edelliskerran (maaliskuussa 2012), niin paino tuli rytisten ja kuin huomaamatta alas kymmenen kilon verran. Tuolloin vedin tiukkaa linjaa ja ruokavalioni oli ns. autoimmuunipaleoruokavalio eli käytännössä söin vain kasviksia, marjoja, kanaa, kalaa, lihaa, kananmunia, oliivi- ja kookosöljyä sekä vähän siemeniä ja pähkinöitä (moni jättää autoimmuunipaleolla kokonaan pois myös kananmunat, siemenet ja pähkinät mutta itse käytin ja käytän näitä, koska ne eivät tunnu tuottavan ongelmia). Tuolla ruokavaliolla myös pitkäaikaistulehdusarvoni (lasko/senkka) normalisoitui samaa tahtia kun painoni tippui, kestokuumeiluni hävisi ja energisyyteni lisääntyi.


Nykyinen ruokavalioni eroaa autoimmuunipaleosta siinä, että syön jonkin verran autoimmuunipaleolla kiellettyjä koisokasveja (paprikaa, tomaattia, perunaa, cliliä ym.) enkä ole ehdoton sokerista kieltäytymisen suhteen. Käytän myös mm. vuohenmaitojuustoa, riisiä eri muodoissa sekä maissijauhopohjaisia tuotteita (esim. maissijauhoista tehtyä pastaa). Koska paleoruokavalio on luonteeltaan melko runsasrasvainen, niin ei ole mikään ihme, että pasta, riisi ja peruna siihen yhdistettynä ei ainakaan laihduta - päin vastoin, epäilen sen voivan jopa lihottaa. Painon tiputtaminen ei tokikaan ole paleoruokavaliolle siirtymiseni päätavoite vaan elimistössä jylläävän tulehduksen vähentäminen, ja kuumeilun väistymisestä päätellen tulehdusarvoni ovatkin jo laskusuunnassa, mutta tiedän, että näiden turhien höttöhiilareiden karsiminen vauhdittaisi toipumistani, sillä niiden nauttimisen aikaansaama verensokerivuoristorata ja napaläskikerros pitävät tulehdusta yllä elimistössäni sekä sekoittavat hormoni- ja neurovälittäjäainetasapainoa. Pelkkä suolistoa hoitavan maidottoman ja viljattoman ruokavalion noudattaminen ei riitä poistamaan tulehdusta kropastani ja aivoistani, vaan myös verensokeri- ja insuliinitasot on saatava tasapainotettua ja ne tasapainottuvat hiilareita karsimalla ja ylimääräisestä vatsan seudun rasvakerroksesta eroon hankkiutumalla.


Jäin miettimään sitä, että missä vaiheessa ja mistä syystä lähdin hyvin toimineesta tiukasta paleoruokavaliosta huonoin seurauksin lipsumaan ja löysäilemään, ja muistelisin, että käännekohta oli se, kun olin jotenkin tosi väsynyt arkisen ruokarumban pyörittämiseen ja kaipasin helpotusta ateriasuunnitteluun - ja silloin törmäsin juuri sopivasti Wellberries-nimiseen ateriasuunnittelu- ja reseptipalveluun (löytyy nykyään nimellä Wellmeals-ateriasuunnitelmat), joka näytti olevan vastaus tarpeisiini ja jota lähdin mielenkiinnolla testaamaan. Pientä maksua vastaan Wellberriesiltä lähettiin joka viikko sähköpostiini kolme vaihtuvaa ruokareseptiä kera kauppalistan, johon oli listattuna noiden kolmen reseptin sisältämät raaka-aineet, ja mun roolini oli vain käydä kaupassa hakemassa listan mukaiset tarpeet, kokata ateriat ja nauttia ne. Tykkäsin palvelusta ihan älyttömästi ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille päivittäiseen ruokapähkäilyyn väsyneille - sitä käyttäessä sai unohtaa "mitäs tänään syötäisiin" -kysymykset ja viikottaisten ruokasuunnitelmien ja kauppalappujen sumplimisen, sen kun vaan meni ja toteutti sen minkä joku oli jo ajatellut valmiiksi. Resepteistä kokkaamani ruoat olivat pääosin tosi helppoja ja herkullisia ja viikon ruoat oli suunniteltu niin, että eri resepteissä käytettiin osin samoja ruoka-aineita, jolloin kaikki kaupasta listan mukaan hankitut raaka-aineet tuli käytettyä kokonaan eikä hävikkiä syntynyt. Kaupassa käydessä ja kuitin loppusummaa katsoessa tuntui siltä, että rahaakin säästyi tällä systeemillä. Ainoa miinus palvelussa tuntui omasta näkökulmastani olevan se, että reseptit eivät olleet viljattomia, vaikka olivatkin maidottomia ja gluteenittomia (ja tämäkin miinus on suhteellinen, koska oikeasti reseptit ovat aika helposti sovellettavissa viljattomiksikin). Mietin jonkin aikaa, että uskallanko ottaa reseptien sisältämiä gluteenittomia viljoja kuten hirssiä ja kvinoaa testiin, mutta ajattelin sitten, että ehkä elimistöni ne jo kestää oltuaan monta vuotta paleolla ja suoliston saatua parantua rauhassa.

Alkuun elämä löysätyn ruokavalion kanssa sujuikin ihan hyvin. En huomannut saavani mitään oireita gluteenittomista viljoista ja jatkoin niiden käyttämistä keskimäärin ehkä muutaman kerran viikossa. Kun ne tuntuivat sopivan, niin pian huomasin jo tekeväni esimerkiksi uunipuuroa hirssistä ja kauramaidosta aina, kun tein muutakin uuniruokaa. Puurot olivat helppoa ja halpaa ruokaa ja maistuivat pitkän tauon jälkeen ihanilta. Myös riisiä, kvinoaa, pastaa ja perunaa alkoi ilmestyä enenevissä määrin lautaselleni liha-, kana-, kala- ja kasvisruokien lisäkkeeksi. Vielä oli ihan ok olo, vaikka paino tuntui hitaasti hivuttautuvan ylöspäin ja väsymys lisääntyvän (tässä kohtaa olisi pitänyt kellojen jo kalkattaa päässäni, ja ehkä ne niin tekivätkin, mutta ehkä en halunnut vain hiilarikoukussani kuulla niitä). Jossain vaiheessa koitti sitten se päivä, kun mietin kaupan pakastealtaan äärellä nälkäisenä ja väsyneenä Dr. Oetkerin gluteenittomia uutuuspizzoja katsellessa, että kun nämä gluteenittomat viljatkaan eivät tunnu tuottavan mulle enää ongelmia, niin ehkäpä pikku pizza ja pieni määrä juustoakaan ei tee enää mulle hallaa? Testasin pizzaa enkä huomannut saavani juustosta mitään selkeitä oireita, joten ostinpa sitten pizzaa toisenkin kerran, ja kolmannen, ja ja ja... Aasialaisissa ravintoloissa syödessä mulle kelpasi taas jogurttikastikekin, jos sellainen kuului annokseen, ja pitihän sitä juustoista nachopeltiäkin kokeilla pitkästä aikaa. Kohta huomasin syöväni viikottain lehmänmaitotuotteita. Tätä jatkui jonkin aikaa ilman, että olisin huomannut kroppani tai aivojeni edelleenkään reagoivan sen enempää näihin ruokavaliooni palauttamiini ruoka-aineisiin, mutta kun sitten kuumeilu alkoi antaa itsestään taas merkkejä, niin mulle alkoi kunnolla valjeta, mistä on kyse. Labroissa käyminen vahvisti epäilyni - tulehdusarvoista lasko oli jälleen kivunnut jo lähelle lukemia, jossa se oli ennen ensimmäistä paleokokeiluani ja painokin oli hivuttautunut lukemiin, joissa se ei ollut ollut vuosiin. Lisääntyneestä tulehduksesta ja suoliston falskaamisesta kertoivat myös iho-ongelmien paluu sekä rautavarastojen tyhjeneminen - paleoaikoina raudat pysyivät hyvinä ilman erillisiä tankkauksia ja iho oli terve. Nyt en ollut syönyt edes gluteenia, lukuunottamatta pieniä määriä, joita tullee mm. kauramaitojen, joita ei ole tehty puhtaasta kaurasta mukana, eli oli melko selvää, että myöskään gluteenittomat viljat ja lehmänmaito eivät nyt vaan millään sovi yhteen mun tulehdussairauteni kanssa.

Niinpä viljat ja lehmänmaitotuotteet saivat joulukuun puolessa välissä taas lähteä ja tilanne on sen jälkeen kehittynyt paljon parempaan suuntaan, mutta tämä muutos ei riitä, vaan seuraavaksi mun on ryhdyttävä aktiivisesti keksimään vaihtoehtoja riisi-, pasta- ja perunalisäkkeille sekä karsittava valmiit valkoista sokeria sisältävät herkut ruokavaliostani. Kyllähän mä jo aiemmilta paleoajoiltani tiedän, että esimerkiksi riisi on helppoa korvata parsa- tai kukkakaalista raastetulla "riisillä", pasta vaikka spiraalileikkurilla leikatuilla kasvis"spagetilla" ja peruna juureksilla, eli nyt on vaan kaiveltava nuo tiedot esille sieltä muistin sopukoista ja ryhdyttävä elämään näiden oppien mukaan. Lisäksi mun käsitykseni siitä, mistä aineksista ateria koostuu, kaipaa taas hieman päivittämistä, nimittäin jotenkin olen mennyt taas vähän liikaa mukaan ajatukseen siitä, että ateria tarkoittaa jotain hiilarilähdettä yhdistettynä jonkin sortin kastikkeeseen. On muunlaisiakin tapoja syödä - entisinä paleoaikoinani harrastin paljon mm. erilaisia kasvis-liha/kana-pannuja, uunikasviksia tai -juureksia kera proteiinilähteen, keittoja sekä erilaisia lämpimiä ja kylmiä salaatteja. Lisäksi tein paljon erilaisia smoothieita, tuorepuuroja ja munakkaita. Näille linjoille aion jälleen palata.



Tästä käynnistyy hiilaritietoisempi paleotyyppinen syöminen, jonka tavoitteena on saada verensokeria ja hormoneja tasapainotettua, elimistön tulehdustilaa sammutettua ja painoakin siinä samassa pudotettua niin, että vuoden takaiset farkut mahtuvat taas hyvin jalkaan ja tulehdusarvot ovat huhtikuun puolivälissä otettavissa labroissa taas nätisti viitteissä. Täysin vhh:ksi en aio heittäytyä, elimistöni ja kilpirauhaseni tarvitsee jonkin verran hiilihydraatteja ja aion edelleen (kuten tein myös autoimmuunipaleolla ollessani) käyttää pieniä määriä esimerkiksi valkoista riisiä hiilarilisänä päivinä, joina hiilarit jäisivät muuten turhan mataliksi, mutta ohjenuoranani on höttöhiilareiden korvaaminen pääasiassa kasviksilla. Pystyin siihen aiemminkin, joten pystyn siihen nytkin.  

maanantai 12. helmikuuta 2018

Äänikylvyssä

Keholliset stressinhoito- ja rentoutusmenetelmät ovat kiinnostaneet mua jo jonkin aikaa ja kun näin Facebookissa ilmoituksen paikallisella joogakoululla järjestettävästä äänimalja- ja gongirentoutuskonsertista, niin menin ja varasin saman tien paikan itselleni. Mulla oli olemassa vain netin perusteella muodostunut hämärä aavistus siitä, mistä tällaisessa konsertissa on kyse, mutta halusin ehdottomasti tietää aiheesta lisää sekä kokea rentoutuksen paikan päällä. Eilen illalla pakkasin sitten viltin, tyynyn ja villasukat reppuuni ja fillaroin läpi talvisen maiseman Joogakoulu Kajolle, jonka sali olikin jo lähes täynnä äänikylvyn alkamista odottavia ihmisiä. Riisuin lumiset lenkkarini eteiseen, kiikutin talvikamppeeni ja reppuni pukuhuoneeseen ja etsin itselleni vapaan maton, jolle asetuin viltteineni ja tyynyineni. Sali oli aika pieni, mukaan mahtui ehkä noin viisitoista osallistujaa, mikä tuntui ihan sopivalta määrältä ihmisiä. Huone oli valaistu pehmein valoin ja kynttilöin, mikä auttoi virittäytymään tunnelmaan. Huoneen etuosaan oli aseteltuna gongeja, kristallimaljoja ja muita soittimia odottamassa soittajiansa.

Kun kaikki osallistujat olivat rauhoittuneet paikoilleen, niin muusikko-äänihoitajat Simo Santeri Virtanen ja Tiina Karjatse, jotka olivat saapuneet Virosta soittamaan kaksi konserttia hämeenlinnalaisille, istuutuivat soittimiensa luokse ja ryhtyivät avaamaan lyhyesti, mistä äänihoitosessiossa on kyse ja mitä on odotettavissa. Gongien ja kristallimaljojen äänillä on vaikutuksia, jotka uppoutuvat syvälle kehomme, hermostomme ja mielemme ytimeen ja jotka voivat viedä meidät ikään kuin matkalle toisiin ulottuvuuksiin. Äänet voivat rentouttaa, mutta toisaalta ne voivat myös hetkellisesti pahentaa olemassa olevia kiputuntemuksia tai tuoda vaikeitakin tunteita tai pelkoja pintaan. Äänirentoutuksen aikana on tärkeää etsiä ne olemisen tavat ja asennot, missä on mahdollisimman hyvä olla. Useimmiten ihmiset osallistuvat rentoutukseen selällään maaten, mutta kaikki käy. Rentoutuksen jälkeen on tärkeää juoda runsaasti vettä.

Alkuesittelyn jälkeen asetuimme alustoillemme makaamaan ja odottamaan äänikylvyn alkua. Oma oloni ei tuossa vaiheessa ollut kaikkein mukavin - oli vielä vähän hiki talvitamineissa fillaroinnin jäljiltä ja uusi, outo tilanne sekä yksin vieraiden ihmisten seurassa oleminen stressasi hieman. Suljin silmäni, hain mukavan asennon ja yritin keskittyä ääniin, jotka soivat huoneessa vielä aika hiljaisina. Huomasin ajatusteni karkailevan sinne sun tänne ja stressaantuvani siitä, etten pysty keskittymään konsertista nauttimiseen, mutta sitten totesin vain, että so be it, jos en pysty niin sitten en pysty ja nautin nyt vaan sen minkä kykenen, ilman paineita. Tämän jälkeen huomasinkin jo alkavani rentoutua, tottua uuteen tilanteeseen ja nauttia ympärilläni kaikuvista äänimaisemista. Pian huomasin jo olevani itse osa tuota äänimaisemaa - en enää sen sivustaseuraajana, vaan niin, että äänet tuntuivat soivan mun sisälläni, kehossani. Soittimista, varsinkin gongeista, lähtevät ääniaallot resonoivat kropassa aiheuttaen väristyksiä ja synnyttäen tunteen ikään kuin meren aaltojen vietävänä olemisesta. Soittimet soivat upeasti yhteen ja äänimassa tuntui kasvavan kasvamistaan, muodostuakseen lopulta hyökyaallon kaltaiseksi valtavaksi vyöryksi, joka tuntui hetken lähes kipuna kropassa ennen kuin osasin hellittää ja antaa sen kulkea itseni läpi. Gongien pauhun rauhoituttua kristallimaljat aloittivat laulunsa ja kuulostivat kirkkaimmista kirkkaimman vuoristopuron solinalta. Oloni oli totaalisen rentoutunut ja pehmeä ja toivoin, ettei konsertti loppuisi ikinä.



Niin vain kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja pienen hiljaisen hetken jälkeen Tiina ja Simo lähtivät meitä herättelemään takaisin tähän maailmaan pehmeiden sävelten, laulun ja suitsukkeiden voimin. Tiina (?) kierteli osallistujien keskellä suitsukkeen ja jonkun ihanan kuuloisen soittimen kanssa ja soitti tuota soitinta hetken kunkin osallistujan päällä, mikä tuntui kropassa jännänä pehmeänä väreilynä. Samalla Simon ääni kutsui meitä palaamaan takaisin retkiltämme tähän aikaan ja paikkaan. Vastahakoisesti ryhdyin liikuttelemaan käsiäni ja jalkojani, raottelemaan silmiäni ja hilaamaan itseäni patjaltani istuma-asentoon. Olo oli tyytyväinen ja raukea. Kun vilkuilin ympärilleni, näin yhtä lailla raukeita kroppia ja kasvoja ympärilläni.  

Tilaisuuden päätteeksi oli mahdollisuus jakaa kokemuksiaan hoidosta muiden osallistujien ja äänihoitajien kanssa sekä esittää mieleen nousseita kysymyksiä teekupposen äärellä. Keskustelua syntyikin ihan mukavasti ja seurailin sitä mielenkiinnolla, vaikka itse en osannutkaan kokemaani tuossa vaiheessa vielä oikein sanallistaa, kokemuksen sulattelu ja ajatuksiksi ja sanoiksi jäsentäminen otti oman aikansa. Poistuin tilaisuudesta tyytyväisin mielin ja uteliaana oppimaan aihealueesta lisää. Olen aika varma siitä, että tämä ei jää viimeiseksi kerrakseni äänihoitojen parissa.

Kiitos Tiina Karjatselle ja Simo Santeri Virtaselle sekä tilaisuuden järjestäneelle Slow Mondolle ihanasta illasta!

torstai 8. helmikuuta 2018

Hei hei heittäytyminen, tervetuloa tasapainoinen arki

Savusuolaa-blogin Janican mainio kirjoitus elämän tasapainoon saattamisen vaatimuksen sadismista ja heittäytymisen kaipuusta sekä Annan kirjoitus ruokafilosofiastaan, jota määrittää rentous ja stressaamattomuus, saivat mut miettimään omaa suhdettani tasapainoon, heittäytymiseen ja ruokaan. Heittäytyminen ja asioiden tekeminen rennon spontaanisti: ne ovat asioita, joita myös itse kaipaan entisestä elämästäni. Vieläkin muistan niin hyvin, miltä tuntui uppoutua asioihin täysillä, itsensä unohtaen, havahtuen tuntien päästä huomaamaan, ettei ole muistanut innostukseltaan edes syödä tai käydä vessassa; tai miten ihanaa oli tuosta noin vaan lennosta hypätä milloin minkäkin mieliteon tai kreisin idean vietäväksi. Elämä oli vapaampaa ja se oli ihanaa!

Sairastumisen myötä heittäytymisen ja spontaaniuden tilalle on tullut suunnitelmallisuus ja laskelmoiminen ja vapaus on saanut uuden merkityksen. Asioiden ja tekemisten suunnitteleminen ja aikatauluttaminen sekä pitäytyminen tiukasti tietyissä päivittäisissä rutiineissa on mulle se väline, jonka avulla saan lunastettua itselleni energiaa tehdä asioita elämässäni ja nauttia elämästä. Jos en eläisi aika suunnitelmallista ja kurinalaista elämää, niin menettäisin vapauteni tehdä mitään muutakaan. Esimerkiksi tiukan ruokavalion noudattaminen mahdollistaa mulle paremman voinnin ja sitä kautta elämän, joka on muutakin kuin sängyssä makaamista. Tekemisten rajaaminen ja aikatauluttaminen niin, että pysyn tekemisissäni "rasitusikkunassani", mahdollistaa sen, että jaksan seuraavanakin päivänä selviytyä rutiineistani, joiden avulla pysyn tolpillani, ja tehdä jotain ekstraakin. Kahvilan vitriinissä nimeäni huutelevan leivoksen syömättä jättäminen, ex tempore -baarireissusta kieltäytyminen tai lepäämään meneminen kesken tekemisen flowta ovat pieni hinta siitä, että pystyn tekemään taas asioita elämässäni, mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettei mua koskaan harmita, että joudun jo tässä elämänvaiheessa luopumaan asioista, joista luopuminen kuuluisi vasta vanhuuteen. Joskus väsyn tähän tasapainoiluun ja annan mennä, vaikka tiedostan, että joudun maksamaan heittäytymisestäni raskaat verot. Nykyään asian tai tekemisen pitää olla mulle tosi tärkeä ja innostava, jotta haluan lähteä tietoisesti terveydelläni leikkimään ja takapakkia hakemaan. Koska tällainen säädelty elämä näyttäytyy spontaania heittäytymistä ja rentoa elämänasennetta arvostaville ihmisille varmaan vähän ankeana ja tylsänä, niin ihan hirveän usein eteeni ei nykyään edes tule tilanteita ja kutsuja, joiden kohdalla tarvitsisi jaksamisiaan ja energioidensa investoimisia punnita. Elämäni tärkeiden ihmisten tärkeiden asioiden ja elämäntapahtumien kohdalla mun ei tarvitse osallistumistani edes miettiä - tottakai he ja heidän juttunsa ovat panostukseni arvoisia enkä harmittele, vaikka joutuisin jaksamiseni ylittävästä aktiivisuudestani jälkikäteen veroja maksamaan.

Opettelen siis nauttimaan elämästä ja arjesta, joka on tasapainoilua, suunnittelemista, rajaamista ja priorisoimista, koska se on mun avaimeni vapauteen siinä muodossa, kun se on tämän elämän- ja terveystilanteen asettamissa rajoissa mahdollista.