torstai 19. huhtikuuta 2018

Valoa tunnelin päässä: hoitokokeilu alkaa!


Tänne kuuluu nyt ihan kummia! En meinaa vieläkään ihan käsittää, mitä tiistaisella Tampereen-reissulla tapahtui. Menin tapaamaan lääkäriäni ilman sen suurempia odotuksia, eihän tässä viime aikoina ole ollut tarjolla kuin oireen mukaisia hoitoja ja niitäkin on pitänyt välillä vähän lypsää. Itse varsinaista perussairauttani ei ole hoidettu useampaan vuoteen mitenkään, koska ei ole osattu päättää, miten pitäisi hoitaa, koska taudin aiheuttajasta on epävarmuutta. Elimistössäni käynnissä olevaa tulehdusprosessia on vähätelty ja mua on kehotettu vaan olemaan stressaamatta siitä. Niinpä oli melkoinen yllätys, kun lääkärini kasvoille levisi uusista oireistani kerrottuani huolestunut ilme ja hän totesi, että eihän tämä tilanne ja se että elimistössäni on käynnissä tulehdus ja infektioita ole okei, että jokuhan siellä nyt jyllää ja kyllähän meidän pitää sille joitain yrittää tehdä, että olisi meillä mahdollisuus kokeilla vielä yhtä hoitoa, jos vaan olet valmis siihen sitoutumaan: "Olisitko kiinnostunut kokeilemaan immunoglobuliinihoitoa?" 

Ööööh??! No totta helvetissä!!! Milloin aloitetaan?

Mitäs sitä sitten enää aikailemaan, johan tässä on kymmenen vuotta odoteltu - ensi viikolla aloitetaan! En voi sanoin kuvailla, miten onnellinen mä olen tästä mahdollisuudesta ja siitä, että jokin lamppu nyt syttyi lääkärini päässä ja hän näki tarpeelliseksi järjestää mulle tämän hoitokokeilun, josta olen kuullut monilta sitä saaneilta potilailta niin paljon hyvää. Toiveeni ovat todella korkealla tämän hoidon mahdollisesti tuoman avun suhteen ja sen takia olen valmis hoitoon sitoutumaan, vaikka se tulee hankaloittamaan arkeani aika lailla - se tarkoittaa tiputushoitoa polilla 70 kilometrin päässä kotoa kolmesti viikossa neljän viikon välein eli käytännössä mulla menee kuukaudesta aina yksi viikko näissä hoidoissa ravatessa. Onneksi mulla on mahdollisuus myös yöpyä tarvittaessa Tampereella eli jos hoidot ovat peräkkäisinä päivinä, niin mun ei tarvitse matkustaa päivittäin kodin ja sairaalan väliä (enkä siihen ainakaan tällä hetkellä pystyisikään). Hoitoa kokeillaan nyt ensin kolmen kuukauden ajan, minkä jälkeen otetaan lääkärin kanssa väliarvio hoidon tehosta ja tehdään jatkosuunnitelma - jos hoidoista on apua, niin ne jatkuvat, ja jos tuossa ajassa olossa ei näy mitään eroa, niin silloin hoidot lopetetaan toimimattomina. Hyvin monet, mutta eivät tietenkään kaikki, hyötyvät hoidosta. 

Kieltämättä ihmettelen sitä, että miksei tätä hoitoa ole kokeiltu jo aiemmin, varsinkin kun se sopii tilanteeseeni erityisen hyvin siksi, että sillä hoidetaan sekä infektio- että autoimmuunipotilaita - se ei lamaa immuunijärjestelmää, kuten autoimmuunitautien hoidot tekevät, eikä buustaa sitä, kuten infektioiden hoidoissa pyritään tekemään, vaan se moduloi immuunijärjestelmää sen mukaan, miten sitä on tarpeen moduloida. Mun immuunijärjestelmäni toiminnassa on ongelmia, mutta ihan tarkkaan ei tiedetä, mikä se ongelma on, jolloin immunomoduloiva hoito sopii mun tilanteeseeni just eikä melkein! Voin siis lähteä hoitokokeiluun mukaan suhteellisen turvallisin mielin, toisin kuin aiempiin hoitokokeiluihin, joista osasta on tainnut olla terveyteni kannalta lähes pelkkää haittaa. Tästä hoidosta on apua tai ei ole, mutta ainakaan sen ei pitäisi huonontaa tilannettani. 

Eilen oli tiistaisen reissaamisen jäljiltä fyysisesti melkoisen huono olo, mutta siitä huolimatta makoilin vällyissäni hymy korvissa asti miettien edellispäivän tapahtumia ja tulevaa viikkoa. Mua ilahdutti ja ilahduttaa erityisesti kaksi asiaa: se, että mulla on taas toivoa parempaan kuntoon tulemisesta ja kaikesta ihanasta sen mukana tulevasta, ja se, että hoitokokeiluehdotus tuli lääkäriltäni ja sain pitkästä aikaa olla ihan vain potilaan roolissa. Niinhän sen pitäisi mennä! 

Samalla helpotti myös huoli siitä, että mun täytyisi stressata nyt ammatillisen kuntoutuksen hakemisesta. Terveystilanteeni ei sitä vielä mahdollista ja tällaiseen hoitokokeiluun lähtemisen luulisi olevan riittävän vahva näyttö tästä asiasta. Ensin hoidetaan tyyppi parempaan kuntoon ja sitten mietitään tulevaisuutta!

Aion loppuviikon vaan nauttia tästä hyvästä, positiivisesta olosta sekä ulkoilla hieman, puuhailla kaikkea pientä mukavaa ja syödä hyvin. Ensi viikolla olen sitten mahdollisimman hyvässä iskussa, kun päästään tositoimiin! 

Tänään olen maailman onnellisin. Ihanaa loppuviikkoa!

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Odottavaa himmailua



Viimeiset viikot on tullut tasapainoiltua tavanomaista kapeammalla veitsenterällä. On pitänyt edetä kaikissa tekemisissään tosi hissuksiin ja varovaisesti, tai muuten on saanut varautua kunnon pudotukseen ja siihen, että haavojen paikkailemiseen menee useampi päivä. Jokin uusi, tuntematon vihulainen majailee mun kropassani ja nakertaa vähäisiä voimiani enkä ole voinut nyt muuta kuin edetä sen ehdoilla. Kun pienestä iltalenkistä (jolta postauksen kuvat ovat) ja vähän tiukemman asiatekstin lukemisestakin seurasi kahden päivän kokovartalokohmelo, niin tajusin, että okei, nyt on aika tosissaan höllätä ja odotella vaan tulossa olevaa lääkärivisiittiä. Niinpä viimeiset päivät ovat menneet lähestulkoon vain hengaillessa ja kevyitä kotiaskareita hoidellessa. Kyllä korvensi joutua jättämään lauantai-iltana väliin erityisen hauskat bileet, joihin menosta olin ystävän kanssa jo aikaa sitten sopinut, vaan eipä tuntunut olevan vaihtoehtoja, kun tiistaiaamuna täytyy olla matkustus- ja lääkärin tapaamiskunnossa, eikä siitä ole mitään takeita, jos lähden lauantaina toiseen kaupunkiin juhlimaan.

On tässä kotona himmailussa ollut hyvätkin puolensa: keskeneräiset ja tekemättä jääneet ja siksi hieman ahdistusta aiheuttavat kotihommat ovat nytkähtäneet eteenpäin - mies leikkasi viikonloppuna kuusiaitoja, aloitti ikkunoiden pesua ja hinnoitteli kirppistavaroita, kun taas mä laitoin meille ruokaa, pesin pyykkiä, järjestelin keittiön kaappeja ja suunnittelin makuuhuoneeseen hankittavaa kaapistoa. Alkaisi olohuoneen lattialla pian neljä vuotta (!!) majailleen imurin letkuun kompastelu riittämään, lisäsäilytystilat tulisivat todelliseen tarpeeseen ja vähän vähemmän kaoottinen koti voisi tehdä hyvää myös noille tapissa huiteleville kortisolitasoilleni.

Huolimatta rauhallisesta viikonlopusta tänään on taas kuumeinen olo, joten tiedän tehneeni oikean ratkaisun lauantain suunnitelmien suhteen. Nyt pitää vaan ottaa iisisti, että pystyn huomenna matkustamaan ja saamaan mahdollisimman paljon irti lääkärikäynnistä. Tiedossa on taas tiukka puolituntinen, jonka aikana pitää saada käsiteltyä monia muitakin asioita kuin tämä uusin oirekokonaisuuteni. Tsemppiä mulle vaan.

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Fiksumpaa herkuttelua: makeat mausteiset pähkinät




Kun entinen perfektionisti ryhtyy syömään terveellisesti ja tulehdusta vähentävää ruokavaliota noudattaen, niin hommalla saattaa helposti olla taipumusta mennä överiksi. Tunnistan edelleen itsessäni halun noudattaa ruokavalio-ohjeita pilkulleen ja saada näin terveyteni kannalta suotuisia tuloksia mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti. Tiedän kuitenkin myös, ettei tuo tie ole se, minkä haluan valita. Liika ehdottomuus ja liian tiukasta ruokavaliosta stressaaminen on kaikkea muuta kuin terveyttä edistävää toimintaa - se tekee elämästä ilotonta ja lisäksi stressi buustaa tulehdusta elimistössä, nollaten niitä hyviä vaikutuksia, joita sillä täydellisesti noudatetulla ruokavaliolla voitaisiin tulehduksen suhteen saada aikaan. Rennolla ja iloisella asenteella tapahtuva riittävän terveellinen syöminen on se mun juttuni!

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pyrin pitämään arkena ruoat terveellisinä ja helppoina valmistaa, kun taas viikonloppuna tykkään usein panostaa enemmän ruoanlaittoon ja vähän herkutellakin. Entinen perfektionisti pyörittelee silmiään herkuista puhuttaessa, mutta alkaa jo tajuta, että herkuttelunkin voi tehdä vähän fiksummin. Aina ei tarvitse tuhota kokonaista sipsipussillista tai puolen kilon painoista irtokarkkilekaa, vaan vähän miettimällä ja vaivaa näkemällä syntyy herkkuja, joita kroppakin sietää ja joiden syömisestä ei tarvitse tuntea huonoa mieltä. Niin kuin nyt vaikka nämä makeat mausteiset paahdetut pähkinät! Pähkinöitä, voita, ruskeaa sokeria, sitruunamehua ja mausteita - siinä kaikki, mutta makua senkin edestä!

Tämäkin resepti löytyi Sabrina Ghayourin Sirocco-kirjasta, jota sivusin edellisessä postauksessani.


Makeat mausteiset pähkinät

500 g maustamattomia pähkinöitä
4 rkl voita sulatettuna
4 rkl fariinisokeria 
reilu tiraus sitruunamehua
2 rkl pul biber -chilirouhetta
2 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua korianteria
merisuolaa 

Pähkinöitä paahdetaan leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä n. 10 minuuttia 170 asteessa. Sekoitetaan kaikki muut aineet keskenään ja lisätään sekaan pähkinät ja sekoitetaan, kunnes pähkinät ovat kauttaaltaan mausteseoksen peitossa. Paahdetaan pähkinöitä vielä 5 minuuttia, käännellään ja paahdetaan vielä toiset 5 minuuttia. Valmiita pähkinöitä säilytetään ilmatiiviissä astiassa viileässä ja kuivassa paikassa ja syödään muutaman päivän kuluessa.

Mulla ei ollut kotona nyt fariinisokeria, joten korvasin sen kookossokerilla ja homma toimi hyvin noinkin. Pähkinät ovat ihania viinin tai muun juoman seurana, salaateissa, sellaisenaan naposteltuna tai jopa jossain jälkkäreissä - testasin niitä kookosmannaherkun, josta on tulossa oma postauksensa, päälle, ja chiliset pähkinät toimivat siinä erinomaisesti.

Mulla on nyt projektina kerätä talteen tällaisia fiksumpien herkkujen reseptejä, jolloin ne ovat helposti käsillä silloin, kun herkkuhimo iskee - on helpompi vastustaa kaupan hyllyltä huutelevan sipsipussin kutsuja, kun tietää valmiiksi, millä tuon himon voi järkevämmin tyydyttää. Postailen reseptejä tänne blogin puolellekin sitä mukaa kun niitä kertyy.  

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan makuja: vegaaninen myskikurpitsa-kikhernetagine






Vegaaniruokakokeilut ja ruokavalion muokkaaminen jatkuvat. Höttöhiilareiden vähentäminen on edennyt hyvin: en ole enää juurikaan käyttänyt riisiä, gluteenitonta pastaa tai perunaa aterioiden lisäkkeenä, vaan olen korvannut ne esimerkiksi parsakaali"riisillä" (eli raastamalla raakaa parsakaalia ja kypsentämällä sitä kevyesti oliiviöljyssä pannulla ennen syömistä) sekä suosinut ruokia, jotka eivät lisäkettä välttämättä edes kaipaa. Marokkolainen pataruoka tagine on yksi ruokalaji, jonka voi mielestäni hyvin syödä sellaisenaan, vaikka sen seurana perinteisesti kai kuskusia tai riisiä tarjotaankin. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun taginea valmistin, ja kyseessä oli täysin vegaaninen versio, jossa proteiinina toimivat kikherneet. Reseptin löysin kirjaston ihanaakin ihanammasta "tyrkkyhyllystä" löytyneestä Sirocco-kirjasta, joka tarttui käteeni vangitsevan kantensa takia sekä siksi, että kirjassa luvattiin taikoa helppoja ruokia Lähi-idän makuja suosien. Lähi-idän ruokien makumaailma kiinnostaa ja keittiön laatikossa odottaa aiemmista kokkailuista jäljelle jäänyt jättipurkki libanonilaista zaatar-mausteseosta, jolle haluaisin oppia uusia käyttötapoja.

Tämä tagine oli helppo valmistaa ja lopputulos oli todella maistuva - ja täyttävä! Hyvin usein vegaanisten ruokien syömisen jälkeen jää vielä nälkäinen olo, minkä vuoksi olen aika ronkeli vegaaniruokareseptien suhteen, mutta tämän reseptin ainesosaluettelo sekä reseptin saateteksti lupailivat hyvää ja onneksi lähdin reseptiä kokeilemaan. Taginen pääraaka-aineet olivat myskikurpitsa ja kikherneet, jotka molemmat ovat ruokaisia raaka-aineita, ja makua ja mukavaa potkua ne saivat sipuleista, jeerasta, kurkumasta, kanelista, tomaattimurskasta ja chilisestä harissa-maustetahnasta. Hauduttamisen loppuvaiheessa mukaan lisättiin vielä kuivattuja aprikooseja ja loraus sitruunamehua (olisin käyttänyt säilöttyä sitruunaa, jos sellaista olisi löytynyt jostain, ehkä täytyy laittaa sellaisia itse tekeytymään seuraavaa taginenkokkauskertaa varten) ja koko komeus kruunattiin persiljalla. Ruoka oli todella hyvää ja piti nälän poissa monta tuntia. Erilaiset taginet, tämä vegaaninen versio sekä myös versiot, joissa käytetään eläinproteiinia, tulevat varmasti jäämään osaksi ruokavaliotani. Seuraavalla kerralla älyän käyttää padan kypsentämiseen vielä kunnon rautapataa tavallisen kattilan sijaan. Marokossa tagine valmistetaan perinteisesti savisessa tagine-padassa ja kyseisiä patoja on ilmeisesti Suomessakin tarjolla innokkaille tagine-harrastajille, itse taidan kuitenkin pärjätä ihan tuon ison valurautaisen patamme kanssa.

Löytäessäni tämän mainion kurpitsaisen reseptin mietin ensin, että se pitää laittaa talteen odottamaan syksyn kurpitsasesonkia, koska tähän aikaan vuodesta kurpitsaa tuskin on tarjolla, mutta google tiesi kertoa, että ainakin myskikurpitsaa on tätä nykyä Suomessakin saatavilla ympäri vuoden. Kannatan yleisesti ottaen satokausiajattelua ja tuntui vähän hölmöltä lähteä huhtikuussa metsästämään ja kokkaamaan kurpitsaa, mutta näin kuitenkin nyt tein. Syksyllä tämä resepti pääsee sitten tehokäyttöön, vegaanisena tai ehkä myös lihaversiona. Rakastan kikherneitä, mutta elimistöni ja suolistoni, jossa on käynnissä tulehdusprosessi, ei niitä rakasta, joten pyrin käyttämään niitä ja muita palkokasveja maltilla (palkokasvit ovat paleoruokavaliossa kokonaan kiellettyjä ja tiedän paleon toimivan omalla kohdallani tulehduksen vähentämisessä hyvin, mutta runsas tehotuotetun lihan syöminen ahdistaa, joten kokeilen nyt, josko voisin palkokasvejakin jossain määrin ruokavaliooni mukaan sovittaa).

Valmistamani taginen, jonka resepti on siis Sabrina Ghayourin kirjasta Sirocco, on seuraavanlainen:

Kikherne-myskikurpitsa-sitruuna-harissatagine
(4-6 annosta)


oliiviöljyä paistamiseen
2 sipulia kuutioituna
2 valkosipulin kynttä viipaloituna
reilu 2 tl juustokuminaa
reilu 1 tl kanelia
reilu 1 tl kurkumaa
1 myskikurpitsa kuutioituna
reilut 2 rkl harissaa
2 rkl hunajaa
2 400 gramman tomaattimurskatölkkiä
1 1/2 400 gramman kikhernetölkkiä
250 g kuivattuja aprikooseja
(8 säilöttyä sitruunaa tai tiraus sitruunamehua) 
merisuolaa ja rouhittua mustapippuria 
kourallinen lehtipersiljasilppua koristeluun

Sipulit kuullotetaan oliiviöljyssä isossa kattilassa tai padassa ja joukkoon lisätään kurkuma, kaneli ja juustokumina, paistellaan muutama minuutti. Lisätään kurpitsakuutiot ja paistellaan sekoitellen jälleen hetki. Lisätään harissa, hunaja, tomaattimurska, suola, pippuri ja kikherneet säilöntäliemineen sekä sekoitetaan hyvin. Haudutetaan puolisen tuntia välillä sekoitellen. Kun myskikurpitsa alkaa olla kypsää, tarkistetaan maku ja lisätään tarvittaessa mausteita. Lisätään aprikoosit ja sitruunat ja haudutetaan vielä 15-20 minuuttia. Lopuksi taginea vielä sekoitetaan ja se koristellaan lehtipersiljasilpulla ennen tarjoilua.

Lopuksi vielä muutama sana itse Sirocco-kirjasta. Kirjan on kirjoittanut iranilaissyntyinen brittikokki ja ruokatoimittaja Sabrina Ghayour, joka yhdistelee resepteissään konstailematonta kotiruokaa Lähi-idän mausteisiin makuihin ja tuoksuihin. Sirocco on yli 200 sivua herkullisen kuuloisia ja näköisiä ruokia laajalla skaalalla: on aamiais- ja brunssireseptejä, pieniä purtavia ja suolapaloja, salaatteja ja lisukkeita, pääruokia sekä leivonnaisia ja muita herkkuja. Jos olisin sekasyöjä ilman ruokarajoitteita, niin haluaisin varmaan kokeilla kirjan jokaista reseptiä! Viljattomana ja maidottomana joudun tyytymään lähinnä joihinkin suolapala- ja lisuke- sekä pääruokaresepteihin. Ghayorilta on ilmestynyt ennen Siroccoa myös toinen reseptikirja, Persiana nimeltään ja ehdottomasti aion siihenkin jossain vaiheessa tutustua. Seuraavaksi lähden etsimään Siroccosta reseptiä, johon saan tärvättyä ison läjän keittiön laatikossa odottelevaa za'ataria!       

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Pääsiäinen

 

Vähän näytti jo siltä, että pääsiäinen kuluisi kotisohvalla viltin alla inkiväärihauduketta nauttien ja nenäkannun kanssa kylppärin lavuaarin äärellä säännöllisesti treffaillen, sillä mysteerinen limaisuus ja kuumeilu, joka oli vaivannut jo useamman viikon ja jonka omassa mielessäni jo nimesin vanhaksi vihulaisekseni kitaontelon tulehdukseksi, äityi keskiviikkona aika ikäväksi. Perjantai-iltaa kohti mentäessä olo oli kuitenkin kohentunut jo sen verran, että haave maalle pääsiäiseksi matkustamisesta heräsi jälleen henkiin. Pieni tuskanhiki otsalla nakkelin kamat kassiin ja kissat kuljetuskoppaan ja kurvasimme miehen kanssa kaupan kautta maalle pyhien viettoon. Sääennuste lupaili vielä muutamaa aurinkoista päivää ennen toisen pääsiäispäivän lumimyräkkää ja toiveenamme oli ottaa niistä kaikki mahdollinen ilo irti. Jos en muuta jaksaisi, niin voisin edes istuskella talon aurinkoisella, suojaisella seinällä kirjaa lukemassa ja auringon lämmöstä nauttimassa.

Pääsiäisestä tuli kuitenkin mukavampi ja aktiivisempi kuin osasin odottaakaan. Hitaan ja leppoisan lauantaiaamun kahvittelun jälkeen olo oli suhteellisen ok ja rupesin katselemaan jo monoja ja anorakkia sillä silmällä. Maaliskuun vikan päivän hangen pinta kiilteli lujan ja kantavan näköisenä, että josko sitä ihan pienen lenkin heittäisi, hissuttelisi menemään rauhallisesti. Ei tarvinnut itseni kanssa kauaa tästä neuvotella, kaupat tuli pikimmiten huolimatta siitä, että tiesin, että seuraavana päivänä olisi sitten taas verojen maksun aika. Mieskin innostui ajatuksesta. Keiteltiin mukaan kahvit termarimukeihin ja sujautin anorakkini etutaskuun evääksi myös appelsiinit, joita ilman maaliskuinen hiihtoretki ei vaan tunnu oikealta. Oikein olin ikkunasta tilanteen arvioinut, hanki kantoi hiihtäjiä helposti, vaikka oli jo iltapäivä ja vaikka aurinko oli ehtinyt lämmittää lumen pintaa. Saatiin liu'utella hankikannolla lähes koko matka. Lenkin puolivälissä pysähdyimme aurinkoisen pellon laitaan istuskelemaan isoille kiville ja nauttimaan eväitä. Oli ihan tyyntä ja hiljaista ja aurinko lämmitti lempeästi kasvoja. Appelsiini maistui makeammalta kuin koskaan ja oli tosi hyvä olla. Tunsin valtavaa kiitollisuutta siitä, että jaksan ja pystyn taas tekemään näitä pikku retkiä. Viis siitä, että maksan seuraavina päivinä hinnan liiallisesta aktiivisuudestani. Mulle on tosi iso juttu, että pystyn edes välillä tekemään asioita kodin ulkopuolella, sillä on ollut aikoja, joina en jaksanut tehdä oikein mitään. Silloin melkein unohdin, mitä elämä edes on.

 



Hiihtolenkin jälkeen emme malttaneet heti mennä sisälle ruoanlaittohommiin, vaan pistimme pallogrilliin tämän kevään ekat hiillokset tulemaan ja paistelimme väliruoaksi Kabanossit, jotka nautiskelimme siideri kyytipoikana ulkona auringossa. Ainahan se kevään eka makkara maistuu ihan ekstrahyvältä, vaikkei muuten välttämättä niin makkaraihmisiä olisikaan.

Meillä ei ole mitään erityisempiä pääsiäisperinteitä, joista pitäisimme kiinni, eikä pääsiäinen näkynyt tänäkään vuonna esimerkiksi ruokapöydässämme juuri mitenkään. Halusin kuitenkin laittaa jotain hyvää ruokaa pitkien pyhien kunniaksi ja kaivoin kotipakastimesta mukaan maalle peuran sisäpaistin, jonka paistoimme uunissa kokonaisena ja nautimme jo aiemmin hyväksi todetun konjakkikastikkeen (jonka tuunasin maidottomaksi korvaamalla kerman soijakermalla) sekä grillattujen parsojen ja puikulaperunoista valmistettujen perunakakkusten kanssa. Perunoista piti tulla Duchesse-perunoita, joiden valmistamista halusin ensimmäistä kertaa kokeilla, mutta talosta ei löytynyt pursotinta ja tähtityllaa, joita hommaan olisi tarvittu, vaikka olisin voinut vannoa, että vanhan maatalon kaappien kätköistä löytyvät tuollaisetkin välineet. Kokeilin pursottaa perunamassaa kulmastaan auki leikatun pakastepussin avulla, mutta lopputuloksena oli lähinnä kakkaroita, jotka muistuttivat erehdyttävästi läjiä, jollaisia löytyy keväisin pyöräteiden varsilta, joten tyydyin sitten taputtelemaan perunamassasta pyöreän kakun näköisiä läpysköitä. Uusi yritys sitten toisen kerran, kun tarvittavat vermeet on hankittuna. Ruoka maistui joka tapauksessa hyvältä, vaikka perunat eivät olleetkaan nättejä ja vaikka peuran paisti paistui hitusen liian kypsäksi - samoilla asteilla mentiin kuin esimerkiksi kulmapaistin kanssa, mutta näemmä kulmapaisti jää sisäpaistia punaisemmaksi, vaikka sisälämpötila olisi sama, vai oliko vika paistomittarissamme? Jälkkäriksi valmistin vegaanista sitrusrahkaa Chocochili-blogin ohjetta hieman muokaten, oli hyvää! En ole yleisesti ottaen hirveästi jälkiruokien perään, mutta nyt teki mieli kokeilla pääsiäisen kunniaksi jotain raikasta, terveellisempää herkkua aterian päätteeksi.









Loppupääsiäinen meni sitten ihan vaan lepäillessä ja rennosti ottaessa. Aurinko helli vielä sunnuntainakin niin, että kannoin sisältä tuolin talon suojaisalle seinustalle ja istuskelin siinä toppatakissani hyvän tovin lukemassa dekkaria ja juomassa teetä. Maanantain lumipyryä katselimme saunan ikkunasta, ei haitannut lumen tuiskutus siellä löylyjen lämmössä. 

 


  


Talvi on mun puolestani nyt taputeltu ja pääsiäisestä alkaa aina jollain tapaa kevät, säästä ja lumikinoksista riippumatta. Mustarastaatkin olivat sen huomanneet, kun soittivat jo huilujaan niin ihanasti iltojen hämärtyessä. Lumikinos talon aurinkoisella seinällä alkoi näyttää jo sulamisen merkkejä ja seuraavaksi aletaankin odotella lumen ja viimekesäisen kuivuneen ruohokerroksen alta päitään puskevia krookuksia sekä kuusiaidan vieressä majaa pitäviä sinivuokkoja. Tervetuloa kevät, olen valmis!

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Monena saa olla: työnä kuntoutuminen


Kaipaan välillä niin paljon sellaista suorittavampaa elämää, jossa arjella olisi ulkoa asetetut raamit ja mä saisin toimia niiden puitteissa, liikoja kelailematta ja stressaamatta. Heräisin aamulla, menisin töihin, tekisin mulle annetut hommat, ripustaisin hanskat ja työhön liittyvät ajatukset naulaan kello neljä ja palaisin kotiin elämään hetkeksi omaa elämääni.

Tämä nykyinen duunini on vähän toisenlaista. Mun hommani on kuntoutuminen, mutta laajemmalla toimenkuvalla kuin kuntoutuminen yleisesti ottaen on. Kun olisikin pomona lääkäri, jolla on tietotaitoa ja kokonaisuus hanskassa ja joka antaa ohjeet ja tehtävät, joita sitten parhaan jaksamiseni mukaan suoritan, saaden keskittyä ihan vain siihen paranemiseen. Diagnoosittomana, jos sen kuntoutumisen ottaa vakavasti, toimenkuva on aika paljon laajempi: itse saa tehdä vähän niinkuin kaiken ja kantaa vastuun vähän niinkuin kaikesta. Olen oman elämäni projektijohtaja, joka stressaa päänsä kipeäksi toimintastrategioista ja jakelee erilaisia selvitystehtäviä projektityöntekijöille, joiden hommat mä myöskin joudun hoitamaan itse. Jokainen päivä on epävarmuuden vellova meri, johon mä yritän ankkuroitua kirjoittamalla aamuisin bujooni tehtäviä, joita mun tulee suorittaa: opiskele auttajasolujen toiminta lääkiksen poistokurssikirjasta, kertaa RAA-järjestelmän toiminta endokrinologian kirjasta kirjoittamistasi muistiinpanoista, soita sairaalaan ja kiirehdi sitä sisätautilääkärin aikaa, selvitä sopivatko linssit tulehdusta vähentävään ruokavalioon, nuku päikkärit, tee jotain mukavaa ja immuunireaktioita rauhoittavia opioideja vapauttavaa kaiken tämän stressaamisen vastapainoksi, etsi PubMedistä metylaatioon liittyviä artikkeleita, kirjoita oikaisupyyntö virheitä sisältävään epikriisitekstiin, selvitä paljonko se yksi ulkomailta tilattava labrapaketti maksaa, laske riittävätkö rahat loppukuussa muuhun kuin seitiin ja lanttuun, ota selvää kumman koulukunnan lääkäreiden ajatuksiin voit luottaa vai voitko luottaa kenenkään siinä ja tuossa ja tässä asiassa, muista tehdä välillä rauhoittavia hengitysharjoituksia ja kuunnella alfa-aaltomusiikkia. Ole itse kaikkea ja kanna vastuu kaikesta tai anna olla ja tyydy vain odottamaan, millaista jälkeä nimetön sairaus saa hoitamattomana jyllätessään lopulta aikaan. Punnitse aktiivisen potiluuden sekä toisaalta hanskat tiskiin lyömisen hyötyjä ja haittoja ja tee aina uudelleen päätös siitä, kumpi on terveydelle hyödyllisempää, kroonisessa stressitilassa eläminen oikean diagnoosin ja hoidon saamiseksi vai lungimpi elämänasenne, jonka seurauksena sairauteen jää diagnoosi ja hoito saamatta. Pelkää jokaisella lääkärikäynnillä omituiseksi leimautumista ja tunne syvää kiitollisuutta, jos lääkäri on niin avarakatseinen, että ei ärsyynny aktiivisuudestasi, vaan arvostaa kuntoutumisesi eteen näkemääsi vaivaa ja on valmis määräämään vielä tarvitsemiasi tutkimuksia ja auttamaan sua matkallasi eteenpäin. 

Jälleen on edessä uusi aamu bujoon tehtäviä ja tavoitteita kirjatessa. Näillä mennään.

Photo by Alfred Aloushy on Unsplash

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Itse tehty pähkinävoi






Tekipä mieleni testata erästä reseptiä, jonka yhtenä keskeisenä raaka-aineena on pähkinävoi. En ollut sellaista aiemmin ostanut, mutta ajattelin, että tottakai ison Prisman tai Cittarin hyllystä kyseistä tuotetta löytyy. Väärin luultu! Hyvälaatuisen, maidottoman ja makeuttamattoman pähkinävoin, jota ei ole tehty maapähkinöistä (jotka eivät ole pähkinöitä lainkaan), metsästäminen markettien hyllyiltä osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Prismasta ei löytynyt ainoatakaan harkinnan arvoista purnukkaa, vaikka erilaisia sokerilla kyllästettyjä maapähkinävoivaihtoehtoja oli sen kymmentä sorttia. Citymarketista löytyi yksi hasselpähkinävoi, joka oli vieläpä maidoton, mutta jossa pähkinää oli säälittävän vähän ja sokeria sitten senkin edestä. Mietin jo, että näinkö on lähdettävä seuraavaksi ratsaamaan Punnitse & Säästä:n tarjontaa, mutta sitten kävi mielessä, että ei kai pähkinävoin tekeminen itsekään voi olla niin vaikeaa?

No kuulkaa, ei ole vaikeaa! Väittäisin, että onnistuu kaikkein tunareimmaltakin kokilta. Google tiesi kertoa, että perusresepti menee suurin piirtein näin: ladataan haluamiaan pähkinöitä pellille, paahdetaan uunissa 175-200 asteessa kunnes pähkinät saavat mukavan ruskean ja paahtuneen pinnan, annetaan jäähtyä. Siitä sitten pähkinät monitoimikoneeseen tai blenderiin kera öljylorauksen ja suolahyppysellisen ja annetaan koneen jauhaa, kunnes pähkinät muuttuvat tahnaksi. Siinäpä se!

Itse tein voin noin 400 grammasta erilaisia kaapista löytyneitä pähkinöitä ja manteleita. Öljynä käytin luomuoliiviöljyä ja suolana puhdistamatonta merisuolaa. Vain kolme hyvälaatuista raaka-aineitta eikä lisättyä sokeria tai lisäaineita. Ei huono! Katsotaanpas vertailun vuoksi, mitä se Cittarin hyllystä löytynyt hasselpähkinävoi piti sisällään: sokeri, kasviöljyt (rapsi, palmu), vähärasvainen kaakaojauhe (5,5%), hasselpähkinä (1,5%), emulgointiaine (auringonkukkalesitiini), aromi. Aika eri tavaraa!

Pähkinävoista tuli ihanaa. Piti vastustaa kiusausta lappaa sitä sellaisenaan suoraan purkista suuhunsa. Tarkoitus on säästää tahna herkkujen kokkailuun.

Mitä pähkinöihin sinänsä tulee, niin suhteeni niiden kulutukseen on hiukan kaksijakoinen. Pähkinöissä on paljon terveyden kannalta hyödyllisiä ravinteita, mutta niissä on myös ainesosia, jotka voivat olla ongelmallisia, jos sairastaa autoimmuuni- tai muuta inflammatorista sairautta. Niiden runsas käyttö voi buustata inflammaatiota ja immuunireaktioita liittyen mm. niiden runsaaseen omega6- ja lektiinipitoisuuteen ja jokaisen näitä sairauksia sairastavan on syytä suhtautua pähkinöiden (ja siementen) käyttöön varovaisuudella. Itse pyrin sairauteni takia rajoittamaan pähkinöiden ja siementen käyttöni noin kouralliseen per päivä sekä suosimaan käsittelemättömiä (paahtamattomia ja maustamattomia) pähkinöitä niiden paremman ravinnepitoisuuden takia, tämän verran elimistö tuntuu pähkinöitä sietävän. Suolapähkinät ja pähkinävoit ovat sitten pääasiassa hemmotteluhetkiin varattuja herkkuja.

Katsotaan, mitä kaikkea hyvää tuon purnukan sisällöstä keksin (vai hupeneeko purkki sittenkin kitusiini ennen kuin ehdin siitä mitään kokkaamaan!).